Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Vuosikertomukseen kiteytyy 26 merkittävää vuotta – ”Jämsekin tarina alkaa soljua osana isompaa tarinaa”

Jämsek Oy:n vuoden 2019 vuosikertomus niputtaa kansien väliin paitsi yhtiön viime vuoden myös koko sen historian. Viime vuosi oli yhtiön toimintahistorian tällä erää viimeinen täysimittainen toimintavuosi. Elokuussa yhtiön yrityspalvelut siirretään osaksi Jämsän kaupungin elinvoimatoimialaa, muut palvelut osaksi perustettavaa kaupungin matkailu-, markkinointi- ja viestintäyksikköä tämän vuoden loppuun mennessä. Jämsekin 26 vuoden tarina päättyy, tulevaisuus soljuu eteenpäin osana isompaa tarinaa. Vuosikertomuksessa käydään kiteytetysti läpi sitä, mitä kaikkea Jämsek Oy on 26 toimintavuotensa aikana tehnyt. Kun katsotaan asioita numeroiden valossa, niin esimerkiksi yrityksiä on vuosien varrella perustettu Jämsekin yritysneuvonnan avulla noin 2300. Nämä yritykset ovat luoneet noin 3 000 työpaikkaa. Voisi luonnehtia, että Jämsekin avulla on luotu töitä pienen kunnan jokaiselle asukkaalle. Vertailukohtana voisi käyttää Kuhmoisten asukaslukua, joka oli viime vuoden lopulla 2 206. Jämsekin työlle on ollut ehdottomasti tarvetta, eikä se tarve katoa mihinkään tulevaisuudessa. Kehittämisen kärkialueet Himos, valtateiden risteysalue ja Myllymäki II ovat edelleen käymistilassa odottamassa seuraavia askelia. Työ jatkuu, vaikka sen organisaatiokaavio muuttuu. Tässäkin yhteydessä on syytä vedota sen puolesta, että laadukkaaksi koetut palvelut, esimerkiksi yritysneuvonta, saavat myös uudessa organisaatiossa ansaitsemansa painoarvon.