Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kauhutarinoita ja joutavuuksia

Lokakuinen ilta sai karmean lopun Kaarinassa – 29-vuotias mi es murhasi isäpuolensa 61 veitseniskulla Perhekodin ex-omistaja käytti törkeästi hyväkseen alaikäistä tyttöä Toistuvasti ryöstetty eläkeläismies pakeni turvakotiin – poliisilta lohduton viesti: Resurssit eivät riitä miehen suojelemiseen Espoossa suuri poliisioperaatio – Koko kortteli piiritettiin Edellä olevat ovat poimintoja viime viikon uutisotsikoista. Toinen toistaan kamalampia tragedioita, joiden takana on ihan tavallisia ihmisiä. Otsikot ja uutiset vaihtuvat päivittäin, mutta sama negatiivisuus ja ikävillä asioilla mässäily jatkuu viikosta toiseen. Yhä useammin huomaan, että uutisotsikoita selatessa alkaa ahdistaa. Uutisten kamaluudet vyöryvät tajuntaan jääden vellomaan pääkoppaan. Välillä tulee päiviä, ettei uutisvirtaa haluaisi edes vilkaista, puhumattakaan, että klikkailisin auki hirveyksiä julistavia otsikoita. Itsellä on paljon parempi mieli, kun ei ota murehdittavaksi koko maailman murheita. Maailman tuskassa pyöriskely ei pelasta ketään, joten välillä on hyvä olla itsekäs ja vetäytyä elämään omaa elämää. Pienessä omassa kuplassani elän toisenlaista todellisuutta. Etsimme lasten kanssa sieniä lähimetsästä ja ihastelemme luonnon kauneutta. Tai vaihtoehtoisesti pelaamme jälkikasvun kanssa olohuoneen matolla lautapelejä ja teemme yhdessä pannukakkua iltapalaksi. Noina hetkinä maailman raakuudet kuulostavat vain satujen kauhukirjan tarinoilta, joita ei iltalukemiseksi halua valita. Median esiin nostamien julmuuksien toisessa ääripäässä puidaan Teuvo Hakkaraisen kaukomailla toteutettua uutta purukalustoa tai robotti-imuria, joka sotkee koiran ulosteen pitkin kodin olohuonetta. Ei tämäkään ääripää jonnin joutavuuksineen varsinaisesti ole se, mitä vapaa-aikaani kaipaan. Toivottavasti pian koittaisi se päivä, jolloin luettavaksi tarjottaisiin enemmän ajatuksia herättävää journalismia, positiivisia ja eteenpäin vieviä ajatuksia. Kunpa joskus uutisaiheena olisi se, että loppujen lopuksi maamme on aika mukava paikka elää. Usein iso kuva jää huomaamatta, kun keskitytään mässäilemään ääri-ilmiöillä.