Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Salaperäinen Kymppi ja muita muisteluksia – Myös jämsäläiset pääsevät ääneen uudessa luku- ja kirjastotarinoita kokoavassa kirjassa

Jämsäläislähtöisen, nykyisen lahtelaisen yhteiskuntatieteiden tohtorin Eija Eskolan kirja Tarinaa kirjastoista ja lukemisesta vuosilta 1910–1970 on ilmestynyt. Kirjassa käydään läpi erilaisia kirjastoja aina kotikirjastoista työväenkirjastoihin ja yleisiin kirjastoihin, kerrotaan kirjailijamatineoista ja satutunneista sekä ihmisten lukuharrastuksesta. Yhtenä aineistolähteenä monien muiden lähteiden ohella Eskola on käyttänyt kesällä 2018 suomalaisilta saaneita muisteluksia omasta kirjastonkäytöstään ja lukuharrastuksestaan. Muisteloita kertyi kaikkiaan pitkälti toista sataa. Jämsäläisiltä on kirjassa mukana muutama muistelu. Laajimmat niistä ovat Pertti Gylldénin ja Inkeri Kiurun kertomukset. Gylldén kertoo kiinnittäneensä kaverinsa kanssa huomiota siihen, että hyvin monen kirjastokirjan takakannen lainausliuskassa oli lainaajanumero 10. ”Kiinnostus Kymppiä kohtaan virisi. Pohdimme, miltä mahtaa näyttää ihminen, joka on lukenut käytännöllisesti katsoen kaikki Jämsän kunnankirjaston kirjat. Jostain syystä oletimme, että hän on miespuolinen. Luonnollisesti arvelimme, että hänen täytyy olla erittäin viisas ihminen. Mutta miltä hän näyttäisi? Olisiko hän pitkäpartainen, sarkahousuinen ja nahkapieksuinen maaseudun erakkoeläjän prototyyppi? Fundeerasimme tätä pitkän aikaa.” Näin kirjoittaa Gylldén. Vihdoin tärppäsi, ja kaverukset huomasivat kuinka seurakunnan suntio ja sivutoiminen kirjastonhoitaja Tauno Kaskinen merkitsi erään miehen lainakirjoihin numeron kymmenen. Heidän mielestään mies näytti filosofilta tai Havukka-ahon ajattelijalta, ja sivistys paistoi läpi hänen ulkoisessa olemuksessaan. Kympistä tuli kaverusten seuraamisen ja ihailun kohde: tuolla menee Kymppi, tuolla on Kympin polkupyörä, näin Kympin eilen torilla, huomauttelivat he toisilleen. Koskaan he eivät Kymppiä tulleet tuntemaan, ihailivat vain kaukaa. Inkeri Kiurun lempipaikka lapsuudenkodissa oli kirjahyllyn edusta. Hän muistelee, että oppi lukemaan neljävuotiaana Tammen Kultaisesta Kirjasta Joulupukin lelumaa . Oli iso ilo, kun isosisko kantoi koulusta lukukirjoja ja kirjastosta vaikka mitä. Oman kodin kirjastosta tuli luettua aikuisten kirjojakin. Vanhanaikaiset käsitteet ja sanat Kiuru päätteli asiayhteydestä eikä haitannut, vaikka ei kaikkia ymmärtänytkään. Iän karttuessa tie johti kirjastoonkin, ja lukuharrastus jatkui. Eniten Inkeri Kiurun kiinnostivat tavalliset arkikertomukset, tarinat jotka voisivat olla totta. Liian lennokkaat ja epätodelliset tarinat jäivät taka-alalle. Halu lukea tavallisia arkikertomuksia pysyi Inkeri Kiurussa vuosien myötä. ”Ne amerikkalaiset naistenkirjat, joissa päähenkilö on mielestään liian hoikka ja kärsii valtavasti leiskuvanpunaisista pitkistä ja kurittomista hiuksistaan, jäävät takuuvarmasti jo tähän kohtaan”, kertoo Inkeri Kiuru.