Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kohottavaa toimintaa

Noin sata vuotta sitten työkaverini vietti juhlapäivää ja tarjosi töissä kakkukahvit. Kakku oli kuin pakasta vedetty, veistoksellinen suuren leipomon tusinatuote. Kun tiesin juhlijan innokkaaksi kotileipuriksi, ihmettelin valintaa. Ajattelin, että ei vain ole ehtinyt leipoa, mutta syy olikin kehtaamisessa. ”Enhän minä tohdi tänne tuoda kotitekoista.” Voi aikoja, voi tapoja. Minä kun olen ruokanatsi, suhtaudun suurella epäilyksellä kaupassa myytäviin kuivakakkuihin. Niiden sanotaan olevan parasta ennen vielä kuukausienkin päästä. Minusta tuntuu, että ne sopivat silloin parhaiten jonkun kolkkaamiseen. Leipomisen viehätys perustuu siihen, että koskaan ei tiedä mitä tuleman pitää. Meillä kotona leivottiin usein. Paljastan nyt menneiden vuosikymmenten suosikkireseptin. Ohje ei ole niin yksinkertainen kuin sen kertoja. Otetaan ronskisti voita, sokeria, jauhoja ja kohotusainetta. Sekoitetaan, vatkataan, veivataan, kaadetaan vuokaan ja paistetaan. Päälle tai väliin tulee marjoja. Salaisena ainesosana on ripaus sähläämistä, mokaamista tai isompikin hyppysellinen epäonnea. Tuotos voi lässähtää, kuohua, kärtsähtää tai jäädä raa’aksi. Siinä sitä sitten todettiin, että taas tuli plitukanplatukkaa. Mutta eihän ulkonäön perusteella pitäisi arvostella. Eikä jääty murehtimaan, vaan syötiin pois kuleksimasta. Kokkailuihinkin pätee vanha totuus. Harjoitus tekee leipurin. Ohjeet ovat sitä varten, että niitä noudatetaan. Ennen muinoin yhtenä mittana käytettiin kkp:tä eli kahvikuppia. Kahvikupit, kuten ihmisetkin, ovat sittemmin paisuneet. Kourallisetkaan eivät oikein päde. Olen kuullut lukuisia kertoja siitä, kuinka kakun kohoaminen on haluttu varmistaa tuplaamalla kohotusaineen määrä. Vähemmän iloinen, mutta sitä suurempi yllätys on, kun käykin päinvastoin. Jokainen lienee puhkunut ilmapalloon sen yhden puhalluksen liikaa. Ahneella on tunnettu loppu. Ammattikoulussa leivoimme aina torstaisin yleiseen myyntiin tuotteita. Aamulla jännitysmomenttina oli lähinnä se, määrääkö opettaja pullataikinan kooksi neljä vai viisi litraa. Siinä sitä oppi pakostikin pyörittämään pullia kahdella kädellä yhtä aikaa. Niitäkään ei jäänyt kuleksimaan. Mitäs sitten, jos ei huvita pyörittää jauhopeukaloa? Ei mitään. Jokainen tehköön mistä nauttii. Pahinta on, jos leipominen on pakkopullaa.