Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Elämäntaparemontin tehnyt laulajatar jätti kaalisoppadieetit ja keskittyi elämään – Kaija Lustila hehkuu: ”Olen kuin uudestisyntynyt”

Kaksi vuotta sitten laulaja Kaija Lustila katsoi itseään peilistä. Hän ei ollut tyytyväinen näkemäänsä. Kiloja oli kertynyt, eikä olo ollut muutenkaan hyvä. Yli 30 vuotta Suomen tanssilavoja kiertänyt artisti on monesti keikkapaikoilla syönyt sitä, mitä on ollut tarjolla: makkaraa ja sämpylää. Hän on yrittänyt nitistää epäterveellistä elämäntapaa milloin milläkin poppaskonstilla, kaalisoppadieetistä lähtien. – Sitten tein päätöksen, että en rupea enää laihduttamaan, vaan katson, mitä oikeasti syön, miten liikun ja elän tätä elämää. Päätös tuotti tulosta. Alkuvuodesta 2020 Lustila on täynnä virtaa. Paino on pudonnut 18 kiloa ja olo on mahtava. Keikoille hän ottaa nykyään omat eväät mukaan, joten syöminen pysyy senkin puolesta tasapainossa. – Olen kuin uudestisyntynyt. Sitä ei oikein tajua, miten paljon oma olo vaikuttaa arkiseen elämään. Lustilan niksi on yksinkertainen. Hän voi edelleen syödä vaikka kassillisen karkkia, mutta sen jälkeen hän palaa takaisin ruotuun. – Olen lempeä itseäni kohtaan. Se on tepsinyt. Laulaminenkin on helpompaa. Painonpudotus ja energisempi olo vaikuttavat laulutekniikan lisäksi itsetuntoon. Esiintyvän artistin pitää olla itsevarma kaikin puolin. – Jos ei ole hyvä olo kun menee esiintymään, se vaikuttaa keikkaan. Vaatteetkin näyttävät paremmilta päällä, hän hymyilee. Albumi ulos pitkän tauon jälkeen Makeiset ovat Lustilalle nykyään harvinaista herkkua, mutta niin ovat olleet myös albumit. Helmikuun alussa Jämsänkoskella asuva artisti julkaisi sellaisen vuosien tauon jälkeen. Pitkäsoitto kantaa nimeä Kaija Lustila parhaat . – Olen onnekkaassa asemassa, että olen saanut julkaista levyllisen. Albumissa on parhaimpia iskelmiäni vuosilta 1992–2020. Levyltä lohkaistiin tammikuun lopussa single Yksin , josta on tehty musiikkivideo. Voit katsoa videon alta. Juttu jatkuu sen jälkeen. Uuden albumin ja elämäntapamuutoksen lisäksi Lustilan keväässä puhaltavat raikkaat tuulet. Hän on mukana maaliskuun 11. päivä starttaavalla Suomalainen tango -konserttikiertueella, joka kiertää maalis-huhtikuun aikana 10 eri konserttisalia Suomessa. Lustilan mukaan konserteissa sukelletaan perinteisten suomalaisten tangojen juurille. – Konserteissa kuuluu vain aitoja ja oikeita kappaleita, jotka on alun perin sovitettu tangoiksi. Lustilan lisäksi kiertueella esiintyvät tangokuninkaalliset Teuvo Oinas , Heidi Pakarinen ja Jarno Kokko sekä Kultaisen Harmonikan voittanut Jarno Kuusisto . Tango-orkesteria johtaa Juse Venäläinen ja juontajana on tangotohtori Jukka Ammondt . Kiertueella Lustila esittää duettona Heidi Pakarisen kanssa yhden lempitangoistaan: Soi maininki hiljainen . – Tällaiset projektit ovat artisteille mukavia, kun tällä alalla tapaa kollegoita niin harvoin. Mumma nauttii lapsenlapsista Musiikintäyteisen elämän lisäksi Lustilan arkea rytmittävät omat lapsenlapset. Kolme poikaa ovat hurmanneet hänet täysin. Lustila kuvailee itseään sanalla mumma, kuten hänen kotiseudullaan Pohjanmaalla isoäitiä tavataan kutsua. – Lapsenlapset tuovat toisenlaista puolta arkiseen elämään. Tykkään touhuta heidän kanssaan, se on hyvää vastapainoa työhöni. Lustila nauttii etenkin siitä, että lasten kanssa hän voi leikkiä tukka nutturalla ja villasukat jalassa. Olla täysin erilaisessa roolissa kuin lavalla. Kokopäiväiseksi mummaksi Lustila ei silti suunnittele jäävänsä. Palo esiintymiseen roihuaa edelleen kuumana. – Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä työtäni näin pitkään. Kun 80-luvulla aloittelin, en olisi uskonut, että vielä vuonna 2020 saan tehdä tätä ja yleisö tykkää edelleen.