Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kun makuaisti otti hatkat, ei testitulos tullut yllätyksenä – Koronavirus saa kantajansa tuntemaan syyllisyyttä, toimittaja Sallamari Lahtivuori kirjoittaa

Nyt on sellainen juttu, että testituloksesi on positiivinen, kertoo koronaneuvontanumeroon vastannut hoitaja. Positiivinen tulos ei tullut minulle yllätyksenä, vaikka en edelleenkään osaa sanoa, mistä olen viruksen itselleni saanut. Siitä huolimatta kyyneleet valuivat pitkin poskiani puhelun päätteeksi. Olin aivan varma, että kehossani on virus, koska oireeni olivat selkeät. Minulta hävisivät maku- ja hajuaistit paljon ennen muita oireita. En muista, että olisin koskaan kokenut vastaavaa. Ruoka ei maistunut miltään. Kahvia juodessa kurkusta meni alas lämmintä nestettä – en olisi erottanut halpiskahvia vastajauhetuista pavuista tehdystä erikoiskahvista tai edes sitä, oliko neste kahvia laisinkaan. Nyt olen jo kaksiviikkoisen eristyksen loppusuoralla – onneksi. Edellä mainittujen oireiden lisäksi minulla on ollut useampana päivänä lämpöilyä ja seuranani on edelleen pohjaton väsymys. En ole kuulostanut enkä edes näyttänyt järin kipeältä, mutta olen tuntenut itseni kipeäksi. Olen onnekas, koska sain suhteellisen lievän muodon sairastettavakseni ja tähän mennessä kukaan altistamistani henkilöistä ei ole saanut oireita. Kupissa höyryävä synkkäkin maistuu taas kahville. Kun sain positiivisen testituloksen, en suinkaan itkenyt siksi, että minulla on korona. Itkin siksi, että olen altistanut muita ihmisiä. Entä jos tauti kurittaakin heitä rankalla kädellä? Itkin yksinyrittäjänä toimivan äitini menetettyjä töitä ja ystäväni pilalle mennyttä syyslomaa. En ollut ennen tartuntaa vastuuton, roikkunut yökerhoissa tai ollut massatapahtumissa. Elin rajoitusten sallimaa elämää, tein pääasiassa etätöitä ja käytin maskia suositusten mukaan. En kuitenkaan linnoittautunut kotiini ja siksi luultavasti viruksen sainkin. Poden koronasyyllisyyttä, vaikka tiedän, ettei tämä ole minun syytäni. Kun vien koiraani pissilenkille maskiin verhoutuneena, huudan pääni sisällä muille ulkoilijoille, että pitäkää ne turvavälit, mulla on korona! He eivät kuule äänetöntä huutoani, he eivät näe leimaa otsassani. He ihmettelevät vain, miksi tuo vastaantuleva nainen luimistelee ja karttelee heitä. He eivät muista, että korona ei näy eikä kuulu, se on näkymätön. Muista sinä paremmin.