Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Vuoden liikuntateot: Positiivisuuden kierre kasvattaa Duon juniorisalibandyä – Kuhmoisten maastopyöräreitistö tarjoaa kuntaan uuden liikkumismuodon

Perjantaina Keski-Suomen Urheilugaalassa Jämsän vuoden liikuntatekona palkittiin Duo-96 junioreiden salibandytoiminta. Perusteluissa nostettiin esiin, että Ari Vilenius ja Jari Tabell taustajoukkoineen ovat parissa vuodessa kasvattaneet seutukunnalle salibandyn junioritoiminnan, joka liikuttaa viikoittain yli 150 junioria. Toiminta on lämminhenkistä, reilua ja jämäkkää. Näin ollen harrastuksen aloittamiseen on matala kynnys. – Fiilikset on hyvät. Arvostamme seurassa tätä tunnustusta korkealle, Vilenius toteaa. Pelaajia tulee koko ajan lisää Junioreiden salibandylle on selkeästi ollut tarvetta, sillä neljässä vuodessa pelaajien määrä on moninkertaistunut. Sarjatoimintaan Duolta osallistuvat F1-, F2-, E1-, E2- ja D2-juniorit. Lisäksi Duolla on oma lasten matalan kynnyksen salibandyryhmä ja aikuisten harrastesalibandy. – Meille tippuu koko ajan lisää pelaamisesta innostuneita lapsia. Onneksi olemme vielä löytäneet kaikille paikan, vaikka ryhmät alkavatkin olla isoja. Vilenius kuvailee nykyistä tilannetta positiivisuuden kierteeksi. Juniorimäärän kasvun takia salivuorojen ja vetäjien määrää on jouduttu lisäämään joka vuosi. – Onneksi kaupungin liikuntatoimi on vielä pystynyt vastaamaan meidän tarpeisiimme ja olemme saaneet riittävästi lapsille sopivia alkuillan salivuoroja. Kuhmoisten maastopyöräreitistölle tunnustusta Kuhmoisten vuoden liikuntateko -tunnustus jaettiin Kuhmoisten Kuhmuroiden maastopyöräreitistölle ja Unto Sarvalan hankkeelle antamalle panokselle. Perusteluissa todetaan, että viime vuonna valmistunut Kuhmoisten Kuhmurat –maastopyöräilyreitistö tarjoaa uuden merkittävän liikkumismuodon Kuhmoisiin. Sarvala haluaa muistuttaa, ettei hän ole yksin reitistön takana, vaan kaikki on lähtenyt maanomistajien myötämielisestä suhtautumisesta. Mukana on ollut myös talkoolaisten ryhmä. – Idea reitistöstä syntyi, kun mietimme Kuhmoisiin vetovoimatekijöitä. Maastopyöräilyreitistöä on nyt 65 kilometriä, mutta lisää on tulossa. – Keväällä jatkamme töitä. Teemme lisää haastavampia osuuksia ja parannamme opasteita. EU-hankkeemme jatkuu elokuuhun saakka, joten aikaa on vielä hyvin.