Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Leevi Lehtosen tanssi vakuutti tuomariston myös Talent Suomen finaalissa – Voittoa ei tullut, mutta se ei jäänyt Lehtosta harmittamaan

Sunnuntaina finaaliin huipentunut Talent Suomi päättyi lopulta Akrotaitureiden voittoon. Maineen ja kunnian lisäksi ryhmä pokkasi palkinnoksi 30 000 euroa. Kahdeksan finalistin joukossa esiintynyt Leevi Lehtonen sai tuomareilta jälleen hehkutusta tanssiesityksensä jälkeen. Nuoren jämsäläisen valovoimaisuutta kehunut Krista Siegfrids totesi, että Beyoncén taustatanssijaksi päästäkseen Lehtosen pitäisi nyt päästä treenaamaan huippuopettajien kanssa. – Sä voit päästä niin pitkälle kuin vaan haluat. Sulla on yks juttu, jota ei voi feikata eikä opetella ja se on karisma. Sitä sulla on ihan törkeen paljon. Oot kova, Siegfrids sanoi. Ernest Lawsonin mielestä taustatanssijoiden mukaan otto oli fiksu veto. Vaikka lavalla oli nyt enemmän väkeä, olivat kaikkien katseet kuitenkin nimenomaan Lehtosessa. – On tanssijoita ja on artisteja, ja sinä olet, jos et vielä valmis, niin ainakin tuleva artisti, Lawson sanoi. Jorma Uotinen muistutti, että tekninen taito ei aina ratkaise kaikkea, vaan se, miten antautuu ja heittäytyy näyttämöllä olemiseen ja minkälaisen emootion tuottaa. Tämä puoli Lehtosella on Uotisen mielestä hyvin hallussa. – Tanssissa jokainen sukupolvi luo aina aikaansa vastaavat muodot. Sinä edustat meille jotain sellaista, mitä me emme vielä tiedä, mikä on tulossa, Uotinen sanoi. Talent Suomen finaalin voi katsoa tästä . Leevi Lehtosen osuus alkaa noin 31.15 kohdalla. Vaikka voitto meni nyt toisaalle, ei Leevi Lehtonen harmitellut Talent-kokemustaan. – Akrotaiturit olivat todella taitavia ja ansaitsivat voittonsa. Oma esityskin meni hyvin, eli ei harmita. Oli tosi hyvä kokemus päästä kaikkiin vaiheisiin ja esiintyä kolme kertaa, Lehtonen summasi. Talentista Lehtonen sai muutakin, kuin kokemusta esiintymisestä suorassa lähetyksessä. Hän ehti muun muassa tutustua paitsi muihin kilpailuihin, myös finaaliesityksessä mukana olleisiin taustatanssijoihin. – Eli sai sieltä ainakin uusia kavereita. Sen tarkemmin Lehtonen ei vielä tiedä, mitä seuraavaksi tekee. Ammattitanssijan tai esimerkiksi koreagrafin urasta haaveilevan Lehtosen mielessä on vielä toistaiseksi päällimmäisenä koulu, jota hän käy monen muun tavoin nyt kotoa käsin. Tanssiopinnot Jyväskylän tanssiopistolla ovat tauolla. – Ihan hyvin onnistuu treenaus kotonakin, Lehtonen sanoo.