Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Show must go on, vaikka salama iskee ja teltat lentävät – Himos-festareiden kulisseissa tapahtuu paljon, mistä asiakkaat eivät tiedä

Abreu. Apulanta. Elastinen. Pikku G. Popeda. Kaikki tietävät, keitä tulee esiintymään Himoksen Juhannus-festivaaleilla. Mutta harvempi tuntee heitä, jotka työskentelevät kulissien takana ja mahdollistavat tapahtumat. Tällä hetkellä Himos valmistautuu tulevan viikonlopun Super Rallyyn, mutta seuraavat festarit ovat jo järjestäjien mielessä. Kesätapahtumat kestävät vain muutaman päivän, mutta sitä ennen niitä rakennetaan pari viikkoa ja suunnitellaan paljon pidempään. Toisinaan ilmaantuu ikäviä yllätyksiä ja mutkia matkaan, mutta festareiden taustavoimille tärkeintä on varmistaa, että asiakkaat saavat nauttia kokemuksestaan. – Monilla ei ole käsitystä, paljonko työtä näiden eteen tehdään, uskoo Janne Aho , festareiden ravintolatyöntekijä. Aho on työskennellyt Himoksen festivaaleilla vuodesta 2013. Hän sai paikan ikään kuin vahingossa, kun kaveri soitti ja kysyi töihin kesäksi. Homma meni hyvin ja Aho nautti pestistä, minkä jälkeen hänelle tarjottiin isompaa roolia seuraavalle vuodelle. Aho otti paikan vastaan paljolti sen takia, että festareilla niin asiakkaat kuin henkilökuntakuin on usein rentoa ja mukavaa porukkaa. Mutta eniten Aho toivoo, että asiakkaat ovat tyytyväisiä festareihin. Tärkeintä on järjestää heille mukavia elämyksiä, Aho uskoo. Samaa mieltä on rakentamisen kakkosvastaava Jonne Salokorpi . – Festareiden mieleenpainuvin hetki on kun paikat on saatu valmiiksi ja näkee iloiset asiakkaat, Salokorpi kuvailee. Festarit pyrkivät tarjoamaan jotain uutta joka kesä Juhannus-festivaalit ovat suuri vuotuinen tapahtuma, joten järjestäjät pyrkivät parhaansa mukaan pitämään sen kiinnostavana. Esiintyjien lisäksi vaihdetaan paljon oheisohjelmaa, kuten teema, aktiviteetit ja koristelut. – Joka vuosi kokeillaan uusia asioita. Esimerkiksi tänä vuonna on panostettu paljon koristeisiin, mitkä ei ehkä satu kaikille silmään. Tavoite on uudistaa tapahtumaa joka kesä, Salokorpi kertoo. Tänä vuonna luvassa on paljon uudistuksia, jotka kuuluvat vuoden Selviytyjät-teemaan. Himoksen VIP-alue siirtyy ja ranta otetaan käyttöön. Lisäksi järjestetään teeman mukainen kilparata, jonka sisältö pysyy vielä yllätyksenä. Selviytyjät-teema valittiin, koska juhannus on itsekin eräänlainen selviytymistaisto, naureskelee tapahtuman tuottaja Anniina Havukainen. – Nykyään asiakkaat etsivät elämyksiä: eivät vain musiikkiesityksiä, vaan kokemuksia ja yhteistä hauskaa, mitä ei arkena koeta. Meillä on sitä varten ollut muun muassa karaoke, vaahtobileet ja benjihyppyä. Vuonna 2016 meillä oli Suomen suurin tyynysota, muistelee Havukainen. Havukainen on järjestänyt eri festareita yli kymmenen vuoden ajan. Himoksella hän on nyt viidennettä vuotta. Tuottaja näkee työnsä olevan ”tetriksen pelaamista ihmisillä ja asioilla”, sillä sujuvat festarit vaativat, että kaikki palaset ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kovin työ on ennakkojärjestelyissä ja yllätyksissä Havukainen ja Aho ovat yhtä mieltä, että festivaalien haastavin osuus on järjestelyissä. Jo suunnitteluun tarvitaan paljon aikaa ja eri alan osaajia. – Kun portit aukeavat, vaikein osuus on jo takana. Sitten pitää vaan tehdä oma työ, Aho tuumaa. – Siinä vaiheessa työporukalla on takana jo tuhansia työtunteja, Havukainen lisää. Toisaalta myös odottamattomat yllätykset ovat ainainen haaste. Suurilla festareilla ennakoimattomilta sattumuksilta ei voi välttyä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, mikä voi aiheuttaa ongelmia järjestäjille. – Esimerkiksi ukkonen voi iskeä ja katkaista sähköt. Tai sitten tuulee niin paljon, että teltat lähtevät lentoon, mainitsee Aho. – Klassinen tapaus on myös se, että yhtyeen keikkabussi hajoaa jonnekin ja artisti on siksi myöhässä. Etukäteen järjestämme varaverkkoja ja akkuja ja vaikka mitä, mutta aina tapahtuu jotain, mitä on mahdoton ennakoida, Havukainen laajentaa. Ongelmista huolimatta järjestäjät pyrkivät siihen, että asiakkaat saavat hyvän kokemuksen. Parhaassa tapauksessa yllätykset jäävät heiltä huomaamatta, Aho naurahtaa. Havukaisen mukaan jo se kertoo paljon festareiden työyhteisöstä, että tiukassakin paikassa pystytään ratkaisuihin ja tapahtuma voi jatkua. Festareilla show must go -ajatus pätee paitsi esiintyjiin, myös järjestäjiin.