Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kissapopulaatiot ovat jo kesäkissojen hylkäämistä suurempi ongelma – Katso tästä, miten toimia kodittomalta tai eksyneeltä vaikuttavan kissan kanssa

Kesäksi hankittuja kissoja ei enää syksyisin hylätä takavuosien tahtiin. Kokonaan tämä ilmiö ei silti ole vieläkään hävinnyt. Suurempi ongelma ovat kuitenkin kissat, jotka ulkona ja vapaudessa vietettyjen kesäkuukausien jälkeen joutuvat totuttelemaan elämään sisäkissana kaupungissa, arvioi orivesiläisen Boondocksin yrittäjä Jari Pellas . –  Kissat haluavat edelleen ulos, ja jos ne pääsevät karkaamaan, ne helposti katoavat, Pellas sanoo. Jämsän löytöeläimet toimitetaan Boondocksiin. Tänä vuonna Orivedelle on tosin kesän ja syksyn aikana toimitettu Jämsästä vain pari kissaa. Vilkkain kausi oli tammi-maaliskuussa, jolloin sinne vietiin kaikkiaan viisi jämsäläiskissaa. –  Ihmiset ottavat kissoja talteen sitä herkemmin, mitä kylmempi on. Maaseutukunnissa, jollainen Jämsäkin on, ihmiset ovat toisaalta tottuneet siihen, että kissat kulkevat vapaana. Niihin ei reagoida samalla tavalla kuin vaikka Tampereella, Pellas sanoo. Hän muistuttaa, että maaseudullakin voi silti olla hylättyjä kissoja. –  On surku, ettei niitä oteta talteen. Näitä kissoja ei useinkaan ole leikattu, ja pikkuhiljaa syntyy villejä kissapopulaatioita. Kissojen leikkauttamisella iso merkitys Juuri villit kissapopulaatiot huolestuttavat myös Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajaa Heli Nousiaista . Tyypillisesti populaatiossa on kymmeniä yksilöitä, joskus jopa yli sata. Kissojen loukuttaminen kiinni vie aikaa, sillä työ on valmis vasta, kun viimeinenkin kissa on saatu talteen. Nousiaisen mukaan kissapopulaatiot eivät ole vieras ilmiö Jämsässäkään. –  Siksi eläimen leikkauttaminen olisi todella tärkeää. Ja vaikka siru ei ole kissoille pakollinen, olisi sekin hyvä ottaa. Loukuista löytyy välillä sirullisiakin tyyppejä. Yhdistyksellä on käytössään sirunlukija, joten nämä kissat pääsevät suoraan omaan kotiin kuormittamatta löytöeläinkoteja, Nousiainen sanoo. Kissapopulaatioiden villien, täysikasvuisten kissojen kohtalo on usein paljon surkeampi. Yleensä valtaosa populaation kissoista joudutaan lopettamaan. Kissan omistajan on pidettävä homma hallussa Populaatioepäilyistä voi ilmoittaa suoraan valvontaeläinlääkäri Eija Suomiselle , jolle eläinsuojeluasiat kuuluvat viran puolesta. Myös Suomisen mielestä populaatiot ovat kesäkissaongelmaa suurempi haaste. Tällä hetkellä Suomisella ei ole työn alla jämsäläisiä kissapopulaatioita. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei niitä jossain päin olisi. –  Nyt kissoja alkaa taas näkyä, sillä ne hakeutuvat sinne, missä on ruokaa ja lämpöä, Suominen sanoo. Kissapopulaatiosta voidaan alkaa puhua silloin, kun kissojen määrä ja lisääntyminen eivät ole enää omistajan hallinnassa ja kissat pääsevät lisääntymään sukusiittoisesti. Tyypillistä on, että näissä tilanteissa omistaja ei enää tiedä kissojen tarkkaa lukumäärää eikä ole myöskään perillä niiden sukulaisuussuhteista. Populaatiokissat ovat usein arkoja ja sairaita. –  Omien kissojen lisääntymisen on oltava omistajan hallinnassa. Jos havaitset kodittomalta tai omistajastaan eksyneeltä vaikuttavan kissan: – Selvitä ensin, kuuluuko kissa jollekulle lähialueella. Sosiaalinen media on tässä oiva työkalu. – Jos kukaan ei tunnu kaipaavan kissaa, se kannattaa ottaa talteen ja ilmoittaa asiasta Boondocksiin Orivedelle. Boondocksin väki käy hakemassa kissan löytöeläinkotiin. – Jos kissa on arka, sen voi saada kiinni loukuttamalla. Tähän tarvitaan kuitenkin aina maanomistajan lupa. Jos loukutettavia kissoja on useita, on hyvä olla yhteydessä myös valvontaeläinlääkäriin. Yhteydenotto on paikallaan myös silloin, kun epäillään eläinten huonoa hoitoa tai kohtelua. Loukku on myös muistettava tarkistaa riittävän usein, ettei siihen mennyt eläin jää pitkäksi aikaa ansaan. –  Jos loukkua ei itseltä löydy, sellaisen voi saada lainaksi esimerkiksi Boondocksilta tai Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistykseltä. Eläinsuojeluyhdistyksen väeltä saa tarvittaessa myös apua loukuttamiseen. Boondocks ei hoida loukuttamisia. – Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistys neuvoo myös muissa kissoihin liittyvissä kysymyksissä.