Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Pitääkö bussiliikenteen kulkea Keskuskadulla?

Keskuskadun avajaispäivänä eräs henkilö ihmetteli sitä, miksi Keskuskadulla on oltava bussipysäkkejä. Hänen mielestään ne ovat turhia, kun linja-autoasema on kuitenkin ihan kulman takana. Ajatus on mielenkiintoinen, ja sitä voisi tulevaisuutta silmälläpitäen pohtia. Kun asiaa miettii tarkemmin, niin onko linja-autoliikenteen välttämätöntä kulkea Keskuskadulla laisinkaan? Jos aikataulupaineet sen sallivat, niin eikö lähes sama lopputulos saavutettaisi Kauhkialantien kautta Jämsään saapuvien linja-autojen kohdalla siten, että jatkettaisiin Viiskulman kiertoliittymästä suoraan ja rautatieaseman risteyksen kiertoliittymästä käännyttäisiin oikealle. Matka jatkuisi Vitikkalan sillan kautta Paunun kiertoliittymään ja sieltä edelleen Siltakatua pitkin linja-autoasemalle. Ja Jämsästä Tampereen, Hallin tai Kuhmoisten suuntaan lähtevät vuorot kulkisivat saman reitin toiseen suuntaan. Viiskulmassa on pysäkki, samoin Kelhän kohdalla. Linja-autoasemalta on satakunta metriä Jämsän keskustan ytimeen. Mikä on se ehdoton tarve, että linja-autolla pitää päästä ihan ytimeen? Olisiko tällainen ajatus mahdollinen harkittavaksi? Kovin isoa ajallista heittoa ei nykyisen ja tuon ehdotelmareitin välillä voi olla. Se, mikä ehdotelmassa on huonoa, on se, että sillä ohjataan lisää liikennettä Paunun kiertoliittymään, jossa on arkipäivinä koulujen lukuvuosien aikaan aamuisin ja iltapäivisin hetkittäin paljon koululaisia liikkeellä.