Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Onnelaa etsimässä

Onko 70 vuotta paljon vai vähän. Sehän riippuu tietysti näkökulmasta. Juuri koulunsa aloittaneelle ekaluokkalaiselle 70 vuotta tuntuu iäisyydeltä, aivan käsittämättömän pitkältä ajalta. Saman vuosimäärän täyttäneelle vuodet ovat menneet, niin luulen, kuin yhdessä hujauksessa. Kun ajattelemme tuon saman 70 vuotta eteenpäin, laskennallisesti Jämsässä ei asu ketään. Mihin tämä olettamus perustuu? Noin 20 vuoden ajan Jämsän väestö on vähentynyt 1,5 prosentin verran vuodessa, mikä nykytasolla on noin 300 asukasta vuodessa. Jos nuppilukuinen tahti pysyy ennallaan seuraavat 70 vuotta, pääsemme laskussamme nollaan. Tiedämme, ettei kehitys noin mene. Tämän syksyn ekaluokkalaiset ovat 70 vuoden kuluttua virkeitä eläkeläisiä, jotka ovat palanneet takaisin kotiseudulleen, vaikka työelämän vuodet kuluivat maailmalla. Jämsä on säilyttänyt vetovoimaisuutensa kesäasukkaiden keitaana, tosin silloin osana Jyväskylän kaupunkia. Mutta elinvoima on kadonnut työpaikkojen myötä. Vai uskooko joku, että 70 vuoden kuluttua Jämsässä tehdään paperia, tai lentokoneita Hallissa. Eikä Himoksellakaan voi lasketella kuin sisähallissa. Ikäisilleni eläkeläisille itsellemme on likimain aivan sama miten ”maa makaa” 70 vuoden kuluttua. Syntymättömien jälkeläisten elinolosuhteitakin taitaa olla turha murehtia, aivan yhtä vähän kuin Jämsän tuolloista elinvoimaa. Muutos menneen noin 70 vuoden aikana on ollut huima, seuraava 7 vuosikymmentä on huimaakin huimempaa menoa. 50-luvun alussa maapallolla oli noin 2 miljardia asukasta, nyt tavoitellaan 8 miljardia. Pian on laajasti pulaa ruuasta, pehmopaperistakin. Ilmastonmuutos, johon kaikki eivät vieläkään usko, ajaa miljoonittain ihmisiä siirtolaisuuteen päiväntasaajan alueelta kohti viljavampia vainioita. Pari, kolme tuhatta ilmastopakolaista tekisi hyvää Jämsänkin elinvoimalle. Mutta ei, me tavoittelemme hiljaista onnelaa. Puhe luonnonvarojen riittävyydestä ei ole uutta, nollakasvustakin puhuttiin 60-luvulla. Ihminen on aina kyennyt selviytymään, keksinyt keinot ja hyödyntänyt tarjolla olevat mahdollisuudet elääkseen leveämmin. Mutta osaisimmeko me elää niukemmin, vähemmällä krääsällä ja lähempänä luontoa. Tarjoaako paluu entiseen agraarikulttuuriin meille onnelan? Taotaan paperikoneiden rungot auroiksi ja kokeillaan. Kirjoittaja on jämsänkoskelainen eläkeläinen