Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Loukkaantumisen jälkeen paluusta raviradoille haaveileva Juha-Pekka Ahonen sai lisävaihteen toipumiseen tsemppiviesteistä ja tukikeräyksestä – ”Oli iso helpotus, kun tiesin, että saan palautua rauhassa, eikä tarvitse nousta velkataakasta”

Jämsänkoskelaiselle Juha-Pekka Ahoselle kävi viime marraskuussa pahasti. – 2.11. sattui kolari raveissa, ja lensin isolla kaarella maahan. On hyvin harvinaista, että ohjastaja loukkaantuu näin vakavasti, Ahonen kertoo. Hän suojasi ylävartaloaan käsillä, ja kädet loukkaantuivatkin pahiten: molemmissa käsissä oli avomurtuma. Raviohjastajan pakolliset suojavarusteet, kypärä ja turvaliivi, hoitivat tehtävänsä. – Ilman turvaliiviä olisi henki mennyt. Luita murtui sieltä täältä ylävartalosta, mutta suojaliivin ansiosta sisäelimet pysyivät ehjinä, Ahonen sanoo. Paraneminen on vielä kesken. Ahonen kertoo, että ranteet ovat hyvin jäykät, eikä niissä ole voimaa. – En ole työkykyinen, eikä siitä ole varmuutta, minkälaiseen kuntoon kädet jäävät. Voi kestää parikin vuotta, ennen kuin lääkärit kertovat tilanteesta lopullisen arvionsa, mitä vakuutusyhtiökin kysyy korvauksia varten. Siitä lääkärit ovat olleet epäileväisiä, voinko jatkaa metsurin töissä, Ahonen sanoo. Kuntoutuminen käy työstä Toipumisessa tärkeässä roolissa on ollut fysioterapia, mitä Ahonen on saanut helmikuusta lähtien. Edistyminen on ollut hidasta, mutta fysioterapian ansiosta eteenpäin on menty. Ahonen kuntouttaa itseään fysioterapeutin ohjeilla. Oikeaan käteen ei ole odotettavissa enää kehitystä, mutta pahemmin loukkaantunutta vasenta kättä kuntoutetaan. – Tällä hetkellä minun työtäni on kuntoutuminen ja se sopii, kun elän muutenkin rauhallista elämää. Mutta on kuntoutus vaatinut kärsivällisyyttä. Kahdesta neljään tuntia teen harjoituksia joka ikinen päivä, hän sanoo. Ahonen on suhtautunut loukkaantumiseensa alusta asti enemmän järjellä kuin tunteella: hänellä kävi huono tuuri, ja hänen tehtävänsä on toipua. Onnettomuuden jälkeen Ahonen oli sairaalassa pari kuukautta, minkä jälkeen häntä kävi auttamassa kotihoito vielä kuukauden päivät. – Oli iso askel, kun aloin pärjätä kotona itse. Kauppakassin kantaminen onnistuu, koska sormet toimivat, mutta en minä pesukonetta pystyisi siirtämään tai remonttihommia tekemään, hän sanoo. Hajonneiden käsien lisäksi onnettomuudesta tuli monenlaisia vaivoja, kuten huimausta. – Sitä kesti 4,5 kuukautta yhtä soittoa. Lääkärit sanoivat, että se loppuu, mutta kukaan ei tiedä milloin. Ja yhtenä päivänä se vain katosi, hän sanoo. Puoli vuotta onnettomuuden jälkeen Ahonen heräili kipuihin, ja unta tuli yhteen soittoon muutama tunti kerrallaan. Iso harppaus kuntoutumisesta oli keväällä, kun kivut hellittivät. – Tuntui makealle nukkua kokonainen yö ja jättää vahvat kipulääkkeet pois, hän sanoo. Tällä hetkellä oloon vaikuttavat selän ja vatsan vaivat. – Pitkä tekemättömyys tuntuu. Selkä vaatii nyt liikettä, mutta se on vaikeaa, kun käsiä ei voi kunnolla käyttää, hän sanoo. Takaisin hevoskärryille Onnettomuudesta ei jäänyt Juha-Pekka Ahoselle minkäänlaista mörköä. Rutiinia on tullut miehelle, joka on kiertänyt raveissa vuodesta 1975 lähtien. – Olen ajanut raveissa niin paljon, että kärryille takaisin nouseminen on pikkujuttu. Ei tässä ole kyse henkisestä kantista, mutta ukko on muuten vielä remontin tarpeessa, hän kertoo. Onnettomuus puhutti ravipiireissä, koska näin vakavia onnettomuuksia tapahtuu hyvin harvoin. – Kylkiluuvammat ovat yleisimpiä, mitä ohjastajille kolareissa tapahtuu. Useammin kolari päättää hevosen uran, Ahonen sanoo. Mitään jossiteltavaa tapahtuneesta ei ole ollut, sillä Ahosen mukaan hän ja kaikki muutkin ohjastajat ovat ymmärtäneet, että tapauksessa oli kyse surkeiden sattumien summasta. – Vaikka ajaisin saman kohdan miljoona kertaa, ajaisin sen joka kerta samalla tavalla. Ei siinä ollut kyse siitä, että minun olisi pitänyt tehdä toisin tai että jokin turvallisuusasia olisi jäänyt huomioimatta, Ahonen sanoo. Heinäkuussa Ahonen hyppäsi kisakärryihin ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen Jyväskylän Killerillä harjoitusraveissa. – Se otti selkään. Ei ollut hyvä olla. Ajattelin kuitenkin käydä parin viikon välein kokeilemassa, hän sanoo. Harjoitusraveja järjestetään hevosten ja aloittelevien ohjastajien valmentautumiseksi. – Ei niitä tällaisia puolirampoja kuskeja varten järjestetä, mutta pidän niitä hyvänä kuntoutumismuotona itselleni, hän sanoo. Omalla hevosellaan hän ajaa nyt harjoituslenkkejä 3–4 kertaa viikossa, mutta kilpakärryt ovat käytössä vain kilpailuissa. – Ajoasento on niissä hankala, kun jalkoja ja käsiä pidetään korkealla. Se on selälle haastava asento. Kilpailu kestää muutamia minuutteja, mutta koska kotona harjoituslenkki kestää tunnin, silloin ajetaan normaalistikin ergonomisella kärryllä, hän sanoo. Ahosen omaan hevoseen omistajan poissaolo ei vaikuttanut. – Ei hevonen ole kuin koira, joka ikävöi isäntäänsä. Sille riittää, että joku tuo ruokaa ja tekee sen kanssa sitä työtä, mihin hevonen on opetettu. Joskus kuulee puhuttavan, että hevonen muka ikävöisi tiettyä ihmistä, mutta se taitaa olla ihmisten omaa kuvitelmaa, hän sanoo. Vain skarppina kisoihin Raviohjastaminen on Juha-Pekka Ahoselle elämäntapa, josta hän ei halua helpolla luopua. Toipilasaikanakin hän on seurannut raveja ajanvietteenä ja pysyäkseen lajissa kiinni. Omaa ohjastajauraansakaan hän ei halua hyljätä. – Moni muukin ohjastaja varmaan allekirjoittaa sen, että niin kauan ajetaan, kun omin voimin pääsee kärryille ja hoksottimet toimii, hän sanoo. Ravikilpailuihin Ahosella ei kuitenkaan ole kiire. Hän sanoo, että on ohjastajan velvollisuus huolehtia, että on ajokunnossa. – Ohjastajan pitää olla täysin skarppi. Jos keskittymistä menee siihen, että oma olo on hankala, ei pärjää kilpailussa ja voi olla vaaraksi muille. Raveissa mennään kovaa, ja siellä pitää tehdä vain kahdenlaisia päätöksiä: nopeita ja h....tin nopeita, Ahonen sanoo. Onnettomuudessa pahimmat vammat tulivat käsiin, mutta kädet eivät ole tällä hetkellä ohjastamisen este. – Ohjastaja tarvitsee hyvän yleiskunnon. Ranteita ei paljon tarvita, vaan hevosta ohjataan koko kropalla. Tarvitsisin nyt lisää voimaa selkään ja jalkoihin, hän sanoo. Vertaistukea tuntemattomilta Onnettomuus herätti laajalti huomiota ja keskustelua ravipiireissä. Siitä kerrottiin tuoreeltaan MTV3:n kymmenen uutisissa ja monissa muissa medioissa. – Yllätti, miten iso mediahuomio tapauksella oli. En osaa edes laskea, kuinka monta juttua tästä on kirjoitettu, hän sanoo. Juha-Pekka Ahonen arvelee, että yhtä vakavia loukkaantumisia sattuu kotioloissa hevosen kanssa kymmenkunta vuodessa. – Mutta heistä ei kirjoiteta mediassa. Minä loukkaannuin kilpailutilanteessa ja olihan se varmaan näyttävä ilmalento, ehkä se siksi kiinnostaa, Ahonen arvelee. Onnettomuuden jälkeen Juha-Pekka Ahonen on saanut lukuisia yhteydenottoja myös tuntemattomilta ihmisiltä, jotka ovat halunneet kertoa omasta loukkaantumisestaan. – He ovat kertoneet, mikä heitä on auttanut ja kuinka he ovat toipuneet. Varmaan on haluttu kannustaa ja antaa vertaistukea, Ahonen sanoo. Viestejä on tullut niin sosiaalisessa mediassa kuin perinteisenä kirjepostina. – Jotkut ovat nähneet sen vaivan, että ovat kirjoittaneet kirjeen, ostaneen postimerkin ja vieneet postiin. Näitä viestejä on tullut kuukausia onnettomuuden jälkeenkin, Ahonen ihmettelee. Ahonen sanoo, etteivät tsemppiviestit olleet hänelle mikään välttämättömyys. – Jollekin toiselle ne voisivat olla aivan ratkaisevia toipumisessa. Jokainen loukkaantuminen on erilainen, ja jokainen suhtautuu tilanteeseensa omalla tavallaan. Vaikka ventovierasta ei voikaan tuntea, tsemppiä voi toivottaa. – Ei ole suuri vaiva naputella toiselle muutama sana sosiaalisessa mediassa. Tuntui ihmeelliseltä nähdä, että täällähän on sata ihmistä lähettämässä tsemppiä. Somen voima voi olla suuri tällaisessa tilanteessa. Kyllä niistä viesteistä hyvä mieli minullekin tuli ja sain lisäboostia toipumiseen. Ajattelin, että nythän on tehtävä entistäkin enemmän, hän sanoo Toinen asia, mistä Juha-Pekka Ahoselle tuli erittäin hyvä mieli, oli Jämsän Ravi Ry:n järjestämä tukikeräys, jonka avulla kerättiin 6500 euroa Ahosen kuntoutumiseen. Keräys ei ollut itsestäänselvyys, nimittäin yksityishenkilölle tehtävät keräykset eivät saa helposti Poliisihallitukselta keräyslupaa. Lupa tuli sillä perusteella, että lahjoitetut varat käytetään suoraan kuntoutuslaskuihin. Ahonen on jokaisesta eurosta kiitollinen. – Sillä oli iso merkitys talvella, kun en tiennyt tulevaisuudesta mitään. Lääkärit eivät antaneet toiveita, että miten kuntoudun ja milloin. Oli iso helpotus, kun tiesin, että saan palautua rauhassa, eikä tarvitse nousta velkataakasta. Olen vieläkin hämmästynyt keräyksestä. Nyt on itselläkin pienempi kynnys lahjoittaa jollekin toiselle, hän sanoo.