Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Koronatartunta Jämsän Kristillisellä Kansanopistolla – Noin 150 henkilöä karanteenissa opistolla

Yhdellä Jämsän Kristillisen Kansanopiston opiskelijalla on havaittu koronavirustartunta, tiedottaa opiston rehtori Jukka Palola . Palolan mukaan kyseinen opiskelija on poistunut opiston tiloista perjantaina 4. syyskuuta. Jämsän kaupungin tartuntatautilääkäri, hallintoylilääkäri Jyri Moilanen on antanut vahvan suosituksen, että kaikki oireettomat opiskelijat pysyvät opistolla karanteeniajan, joka kestää keskiviikkoon 16. syyskuuta asti. Palolan mukaan kaikki koronapositiivisen opiskelijan kanssa lähietäisyydellä olleet henkilöt pakolliseen karanteeniin. Karanteenissa opistolla on noin 150 henkilöä. Opiston tulevan viikonlopun lyhytkurssitoiminta on peruttu, samoin opiston kannatusyhdistyksen kokous, jonka oli määrä olla lauantai-iltana opistolla. Lisäksi kaikki ulkopuolisten toimijoiden tilaisuudet opistolla perutaan koko karanteeniajaksi. Opetushenkilökunta valmistautuu Palolan mukaan olemaan paikalla opiskelijoiden kanssa tulevana viikonloppuna sekä muutoinkin opiskelijoiden tukena tässä poikkeustilanteessa. Opetusta jatketaan Henkilökunta käy toistaiseksi normaalisti töissä, mutta tartuntatautilääkäri on ohjeistanut henkilökuntaa pysymään vapaaehtoisesti karanteenin omaisissa olosuhteissa kotona ollessaan. Kaikki opiskelijat ja työntekijät, joilla on koronavirukseen sopivia oireita, ohjataan koronavirustestiin. Kansanopiston tiloihin on nyt annettu myös maskisuositus. Kansanopistolla noudatetaan turvaetäisyyksiä ja laulamisesta on luovuttu. Oppitunnit pyritään järjestämään turvaetäisyyksillä mahdollisimman normaalisti. Jämsän Kristillinen Kansanopisto on vapaan sivistystyön sisäoppilaitos, jossa opiskelee noin 150 opiskelijaa yhden vuoden mittaisella Opistovuosi-linjalla. Kaikki opiskelijat asuvat sisäoppilaitoksen asuntoloissa. Lisäksi opistolla on viikonloppuisin ja kesäaikana vilkas lyhytkurssitoiminta, kurssilaisia on yli 3 000 vuodessa. Päätoimista henkilökuntaa opistolla on noin 25 henkilöä.