Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Äitienpäivän kunniamerkkien saajia voi ehdottaa marraskuun alkuun asti

Esitykset vuoden 2021 äitienpäivän kunniamerkkien saajista tehdään aluehallintovirastolle 6. marraskuuta mennessä. Ehdotus lähetetään sen aluehallintoviraston kirjaamoon, jonka toimialueella saajaehdokas asuu. Äitienpäivän kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä ansioituneelle. Myös yhteisvastuullinen kasvatustehtävä lastensuojelu- ja perhejärjestössä, nuoriso- ja urheilujärjestössä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä voi olla peruste kunniamerkin saamiseksi. Kunniamerkkiä ei myönnetä henkilölle, joka ammatikseen toimii kasvatustehtävässä. Kunniamerkin voi saada 40 vuotta täyttänyt biologinen äiti sekä adoptio- ja sijaisäiti. Lasten lukumäärällä ei ole merkitystä palkitsemisessa. Ehdotuksia voivat tehdä kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja yhteisöt. Myös lapset voivat ehdottaa äitiään kunniamerkin saajaksi, mutta heidän esitykseensä tarvitaan puoltava lausunto 2 luotettavalta ja toisistaan riippumattomalta järjestöltä tai yhteisöltä. Aluehallintoviraston tavoite kunniamerkkien myöntämisessä on, että valituiksi tulevat äidit edustavat ansioillaan nykyäitiyttä monipuolisesti. – Palkittavien äitien pitää edustaa erilaisia ryhmiä ansiotyössä käyvistä äideistä ja yksinhuoltajista aina maaseudun emäntiin. Palkittavien joukossa voi olla myös vähemmistöryhmien edustajia, kuten romaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia, tarkastaja Vuokko Asikainen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta toteaa. Valtakunnallisesti aluehallintovirastot ottavat kunniamerkkiesityksessään huomioon alueelliset jakaumat. Aluehallintovirastojen esitysten perusteella sosiaali- ja terveysministeriö tekee kunniamerkkiesityksen ritarikunnille. Kunniamerkit luovutetaan äitienpäivänä 9. toukokuuta 2021 valtakunnallisessa juhlassa, jonka järjestelyistä vastaa Mannerheimin lastensuojeluliitto. Äitienpäivän kunniamerkkiesitykset tehdään ritarikuntien kunniamerkkiehdotuslomakkeella ja sosiaali- ja terveysministeriön liitteellä. Lomakkeet ja toimintaohjeet löytyvät julkishallinnon verkkopalvelusta. Postitse niitä voi tilata aluehallintovirastosta.