Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Saunakylä pääsi hetkeksi telkkariin – ”Tieto television paikallaolosta sai ihmiset liikkeelle”

Kuuma, kuumempi, kuumin. Sellainen oli meininki lauantaina Jämsän saunakylässä, jossa aurinko porotti rantamaiseman hellelukemiin. Savusaunat kuumenivat lähelle sataa astetta ja kaikkein kuuminta oli tietenkin kiuaskivien päällä. – Kiukaalla voi olla lämpöä 400 astetta, tietää savusaunan lämmittämisen tuore MM-hopeamitalisti Heikki Lyytinen . Lyytinen oli lauantaina saunakylässä kertomassa savusaunan lämmityksen saloista yleisölle, jota paikalla oli reilut 500 henkeä. Jämsän tapahtuma oli samalla osa valtakunnallista Koko Suomi saunoo -päivää. Tapahtuman avulla Suomi pyrkii Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Lisäpotkua saunakylän tapahtumaan toi Ylen kamera, joka seurasi paikan päällä pärekaton valmistumista. Monelle olikin pettymys, että Ylen ohjelmavirtaan mahtui saunakylää vain pienen hetken verran. – Tieto television paikallaolosta sai kuitenkin ihmiset helteestä huolimatta liikkeelle, uskoo saunakylän talkoopäällikkö Ilkka Silén . Löylyä ja vihdan huisketta Saunakylästä on tullut Jämsän omaperäisin nähtävyys. Lauantaina näkyi paljon paikallisia lapsiperheitä, mikä oli järjestäjien mielestä ilahduttava näky. – Haluamme saunakylästä perheystävällisen paikan, jossa ei ole kaljatelttoja. Mehu ja sima sopivat tänne paremmin, Silén sanoo. Saunakylän tarkoitus ei ole olla pelkkä historiallinen ulkomuseoalue, vaan elävä saunamaailma. Onhan osaan sauna-aluetta varattu paikkoja aivan uusillekin saunoille. Toiminnallisuutta haluttiin korostaa lauantainakin. Myyntipöydillä oli paikallisten yrittäjien käsitöitä ja elintarvikkeita. Saunomisen ohessa pääsi oikean saunottajan vihtakäsittelyyn. – Tapahtumasta jäi tosi hyvä mieli, toteaa Suomen Saunakulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Saija Silén . Häntä hämmästyttää, miten laajalti viesti saunakylästä on kiirinyt ympäri maata ja maailmaa. – Täällä käy runsaasti saunojia muualtakin kuin Jämsästä. Uusia saunoja hilkulla Saunakylä on syntynyt Juokslahteen Kukkaismäen entiselle rantapellolle pitkälti talkootyönä. Viikonloppuna sai alkunsa toteemipaalu, johon talkoolaisten nimikirjaimet ikuistuvat. Paalun veistää moottorisahataiteilija Vesa Virtanen . Lauantaina olivat kuumina kaikki saunakylän kolme kylpykuntoista savusaunaa. Aivan siinä hilkulla on neljä saunaa lisää. Vaikka saunat ovat vanhoja, niiden kattoja on vielä uusittava ja hirsiä vaihdettava. – Ne valmistunevat tänä kesänä käyttökuntoon, kunhan luvitus saadaan kuntoon, toteaa Saija Silén. Suomen Saunakulttuuri maksaa lupakustannukset jokaisesta saunasta erikseen. Silénin mukaan on poliittinen päätös, jotta kaupunki luopuisi lupakustannuksista. – Mahdollista se on, jos tahtoa on, hän toteaa. Ensi kertaa saunakylässä vieraili myös Jämsän kaupungin silmäätekevää porukkaa. Va. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen avasi saunapäivän, ja saunan lauteille istahti myös kansanedustaja Piritta Rantanen perheineen. Saunakylän saunat ovat avoinna yleisölle elokuun loppuun asti joka lauantai kello 16-20.