Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsä näyttää erilaiselta Pokémon Go -pelaajan silmin – kadulla vastaan voi tulla Rhyperion, Drowzee tai hurja Heathran

Moni muistaa Pokémon Gon alkuajan kesällä 2016, kun kadut täyttyivät puhelin kädessä kulkevista pelaajista. Kyseessä on puhelimeen tai tablettiin ladattava lisättyä todellisuutta sisältävä peli: Hahmot ja pelin kohteen näkyvät puhelimen ruudulla, mutta tiettyä asiaa pelaamaan päästäkseen on kuljettava oikeassa maailmassa kartan osoittamaan kohtaan. Pelissä taistellaan joukkueena salien herruudesta, ja yritetään kerätä Pokémoneja omiin kokoelmiin heittämällä niitä ruudulla poképalloilla. – Minua kiehtoo pelissä lisätty todellisuus. Kun kävelen Keskuskatua, se näyttää aivan erilaiselta Pokémon Gon silmin, Elina Airaksinen sanoo. Jotkut Pokémon Gota pelanneet ovat jo lopettaneet, mutta aktiivisia pelaajia on vielä paljon. Sitä on vaikea tietää, kuinka moni jämsäläinen pelaa Pokémon Gota, mutta jotain kertoo se, että Jämsän aikuisten Pokémon Go -pelaajien Whatsapp-ryhmässä on lähes sata jäsentä. Ryhmässä annetaan vinkkejä ja sovitaan raideista eli yhteisistä pelikokoontumisista, joissa isoa vastusta yritetään kukistaa yhdessä. – Kun sanon pelaavani Pokémon Gota, moni toteaa, että eikö se ole lasten peli. Mutta kyllä tätä pelaa moni aikuinenkin. Ryhmässä kaikki ovat aktiivisia pelaajia, ja siitä porukasta huomaa, kuinka erilaiset ihmiset tätä pelaavat. Meillä on myös Facebook-ryhmä Pokémon Go Jämsä. Sieltä kannattaa katsoa lisää tietoa, jos haluaa mukaan, Markos Koskinen sanoo. Markos Koskinen kiinnostui itse pelistä heti, kun se julkistuksen aikoihin oli paljon esillä mediassa. –Aloin pelaamaan alusta lähtien ja sain perheenkin houkuteltua mukaan, hän sanoo. – Mä innostuin heti, kun isi kertoi tästä, Jooa Koskinen sanoo. Puolivälin perheessä taas pelin löysivät ensin lapset, ja pikku hiljaa perheen äiti lähti mukaan. – Perheen neljä lasta on oikeita Pokémon-tietäjiä ja he alkoivat pelata. Selvitin, mitä he oikein pelaavat, ja lopulta latasin pelin salaa omallekin puhelimelle, Ulla Puoliväli sanoo. Perheen vanhimmilta lapsilta Pokémon Go on jäänyt, mutta kuopus Samuel pelaa vielä. Myös Samuelin serkku Aleksanteri Yijälä pelaa. – Alettiin pelaamaan heti, kun peli tuli, he sanovat. Peliä voi pelata yksin tai yhdessä. Kuten Koskisilla ja Puoliväleillä, Pokémon Go voi olla vanhempien ja lasten yhteinen harrastus. Elina Airaksinen taas pelaa pääosin itsekseen. Hän on tehnyt tietoisen valinnan, että Pokémon Go on ainoa digipeli, jota hän pelaa. – Pelit tehdään tarkoituksella koukuttavaksi, joten en luota itseeni sen suhteen, että en käyttäisi pelaamiseen liikaa aikaa. Pokémon Gossa liikunnallinen puoli on minulle se tärkein juttu. Käyn joskus raideissakin, mutta pääosin pelaaminen on itsekseni liikkumista ulkona. Sitä voi pelata arjessa joka päivä, hän sanoo. Markos Koskinen arvelee, että Jämsässä peliä pelataan erityisen aktiivisesti paikkakunnan kokoon nähden, vaikka asiaan vihkiytyneitä Facebook-ryhmiä ja porukoita on toki muillakin paikkakunnilla. – Ryhmistä saa hyvin tietoa, minne kannattaa mennä, jos on menossa toiselle paikkakunnalle käymään, Koskinen sanoo. Monipuolinen peli kehittyy jatkuvasti Pokémon Go muuttuu ja pelaaja voi muutenkin itse päättää, mihin haluaa keskittyä pelissä: haluaako kerätä mahdollisimman monta Pokémonia, vallata saleja tai vaikka kerätä kaveripisteitä. – Koko ajan tulee uusia Pokémoneja ja ominaisuuksia peliin. Jos alkaa tuntua siltä, että kohta tämä on pelattu, tuleekin jo jotakin lisää, Ulla Puoliväli sanoo. Peli vetoaakin hyvin monenlaisiin pelaajiin. Elina Airaksinen on pelannut Pokémon Gota sen alusta lähtien. Muutaman kuukauden tauko oli, kun puhelin ei hyväksynyt hetkeen samaan aikaan päällä olevaa peliä ja äänikirjasovellusta. Kesäkuusta 2016 lähtien hänelle on kertynyt pelin mittariin 3140 käveltyä kilometriä. – Se on motivoivaa, kun peli palkitsee. Riippuen viikoittaisesta kävelymäärästä saa palkinnoksi tietynlaisen munan ja voin asettaa tavoitteen, että vaikkapa vähintään 25 kilometrin palkinnon haluan tällä viikolla saavuttaa. Pelissä voi kerätä erilaisia lahjoja ja niitä voi myös vaihdella muiden pelaajien kanssa. Oikeaa rahaakin voi käyttää, mutta itse en ole laittanut euroakaan tähän peliin, Airaksinen sanoo. Myös Ulla Puolivälille pelaamisen ydin on liikunta. Kuluneen viikon aikana Pokémon Go’hun on rekisteröitynyt hänelle 46 käveltyä kilometriä. – Liikkumiseen koukutuin. En lähde varta vasten Pokémoneja etsimään, vaan yleensä lenkitän samalla koiran tai olen menossa jonnekin, hän sanoo. Markos Koskiselle kultasalien etsimisestä tuli vetovoimainen juttu pelissä. Kultaisen merkin saa, kun oma Pokémon-hahmo on ollut salissa kolme viikkoa. Salissa on kerrallaan tilaa vain kuudelle, joten jos joku muu pelaaja käy viemässä paikan, pitää käydä laittamassa oma hahmo sinne takaisin. Jämsässä on tällä hetkellä 80 salia. – Kultamerkkien keräämisestä tuli tavoite. Niitä on nyt 262. Pidän siitä, kuinka paljon peli kannustaa liikkumaan ulkona. Olen kierrellyt naapuripaikkakunnillakin Pokémoneja etsimässä, Koskinen sanoo. Vaikka varsinaisesti Pokémon-metsästyksen vuoksi ei matkustelisikaan, se tuo oman värinsä reissuihin. Eri maanosissa on joitakin Pokémoneja, joita ei muualta saa. – Olen juuri lähdössä Thaimaahan, joten ehkä sieltä tulee samalla poimittua uusia Pokémoneja, Ulla Puoliväli sanoo. Peli tutustuttaa lähiseutuihin Pokéstopit ja Pokémon-salit ovat usein paikoissa, joissa on jotakin kiinnostavaa nähtävää. – Jokin taideteos, merkittävä rakennus tai patsas on suosittu paikka. Tässä Jämsän keskustassa esimerkiksi Himos-patsas on sellainen, Markos Koskinen sanoo. Markos Koskiselle tärkeä osa harrastusta on se, että hän saa tehdä Pokéstoppeja ja saleja harvojen tuntemiin paikkoihin, jotka hän haluaa esitellä muillekin. Kohteita voi luoda itse pelaaja, joka on saavuttanut pelissä ylimmän tason, tason 40. – Itse olen saavuttanut sen ehkä kuusinkertaisesti. Olen laittanut kohteita esimerkiksi Porkkalan kylätalolle ja muihin vähemmän tunnettuihin paikkoihin. Kovin moni ei tiedä, kuinka hieno hyvinvointireitti Kellokalliolla menee. Ehkä joku löytää sinne pelin myötä, Koskinen sanoo. Pokémoneja on erilaisia, ja kaikilla on erilaisia ominaisuuksia ja kehitysasteita. Jotkut ovat harvinaisempia, ja niistä saa enemmän pisteitä. Pelaajilla on myös omat suosikkinsa. Jooa Koskisen suosikki on Blastoise, Aleksanteri Yijälän Lucario. – Greninja on suosikki. Se on ninja-Pokémon, joka tulee peliin seuraavassa genissä, Samuel Puoliväli kertoo. – Lapset seuraavat Pokémon-sarjaa ja ovat kiinnostuneita aiheesta muutenkin, joten siitä he tietävät, mitä on tulossa peliinkin, Ulla Puoliväli sanoo. Pojille pelissä itse Pokémonit ovat tärkeitä. – Parasta on se, kun saa taistella ja voittaa ja saa valita Pokémonin, Jooa Koskinen sanoo. – Se on parasta, kun voittaa. Parasta on se tunne, kun raidissa on tosi lege vastus ja se voitetaan, Samuel Puoliväli sanoo. Pokemon go