Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Puolet Jämsän Vetomiehistä joutui keskeyttämään, mutta kisan tunnelma oli silti hyvä: ”Tekniset ongelmat ovat osa motosporttia”

Suomen MM-rallin yhteydessä ajettava Vetomies-kisa päättyi eilen. Kisassa mitellään 4-vetoisten ja 2-vetoisten autojen luokassa. Kilpailuun kuului useita erikoiskokeita ja sata kuskia, joista kuusi oli jämsäläisiä. Kolme heistä joutui keskeyttämään kisan teknisten ongelmien vuoksi, mikä tuli kuskeille harmina. Maaliin selvinneet kertovat nauttineensa kisasta ja sijoituksistaan. Jämsäläisistä parhaiten suoriutui Petri Pousi , joka pääsi sijalle 17. Noin 30 kisaa ajanut Pousi on erittäin tyytyväinen sijoitukseensa, sillä hän kuvailee Vetomies-kisaa selviytymistaisteluksi. – Kisa meni paremmin kuin hyvin, kun päästiin loppuun asti ja oltiin 17. koko roskassa. Myös hauskaa oli ajaa, varsinkin kun porukkaa oli katsomassa tuhansiakin. Ei oikein sanoin pysty kuvailemana, kuinka hyvä fiilis se on, Pousi sanoo mielissään. Pousi myöntää, että hän olisi ehkä voinut ajaa hieman kovempaakin, mutta hän hän panosti varovaisuuteen. Mikäli Vetomiehessä haluaa päästä ehjänä maaliin asti, on ajettava tarkemmin, kuski uskoo. Maaliin pääsi myös yli sadan rallin veteraani Jari Nurminen . Nurminen kertoo, että lähti kisaan alun perinkin fiilistelemään ennemmin kuin voittamaan. Näin ollen kisa meni oikein hyvin, koska fiilistely onnistui ja saavutettu 19. sija oli suorastaan yli odotusten. – Alun asvaltissa oli vähän vaikeuksia, koska en ole ajanut sillä ennen. Kuitenkin koko ajan parani, kun oppi tuntemaan autoakin paremmin. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, koska päästiin maaliin, ja lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Nurminen ei osaa vielä sanoa, osallistuuko Vetomieheen myös ensi vuonna. Mies kuvailee sitä kuitenkin todennäköiseksi, sillä kyseessä on hieno kisa ja hienot kilpakumppanit. Ainoastaan Aarre Luoto osallistui kisan neliveto-luokkaan. Luoto oli koko kisassa 22., mutta omassa luokassaan hän ylsi yhdeksänneksi. 55-vuotias Luoto pitää tarkkaa kirjaa ajamistaan kisoista, minkä ansiosta hän tietää tämän olleen hänen 125. rallinsa. – Kisa meni yli odotusten. Viime kesän jälkeen en ole ajanut soralle enkä ole enää ihan poikanen, mutta olen tosi tyytyväinen ja ilman murheita. Fiilis ajaessa oli tosi hyvä, keli oli hyvä ajamiseen ja auto pelasi hyvin. Ja aina on hienoa kun yleisöä on tuhansia, ihan eri tunne kuin normaaleissa ralleissa, Luoto kuvailee. Luoto nauttikin ajamisesta sen verran, että ajaessaan Kakariston VIP-alueen ohi lauantaina hän kohotti nyrkkinsä ulos auton ikkunasta ja vilkutti katsojille. Se oli hänen mukaansa pieni moikkaus, että kisaan saisi hieman huumoria mukaan. Sadasta kuskista noin puolet joutui keskeyttämään Hyvästä tunnelmasta huolimatta kisa ei ollut helppo. Tänä vuonna Vetomiehen kahteen luokkaan osallistui tasan sata kuskia, joista jopa 49 joutui keskeyttämään kisan erilaisten teknisten ongelmien vuoksi. – Tietysti se on pettymys, kun joutuu keskeyttämään. Alun ajan perusteella oltaisiin ehkä päästy kolmen kärkeen, mutta sitä ennen pitäisi ajaa loppuun asti, harmittelee Tomi Jutila . Jutila joutui keskeyttämään kisan, koska hänen autonsa vetoakseli katkesi kesken Kakariston erikoiskokeen. Sen takia autoon ei tullut vetoa ja Jutila joutui lopettamaan kesken. Pettymyksestä huolimatta itse ajaminen oli hänestä mukavaa. – Ennen lopetusta kilpailu meni hyvin ja ajettiin ennakkostrategian mukaan, ensin varovasti ja sitten myöhemmin otettiin vauhtia. Saatiin ajaa hyppyjä ja kunnon rallia. Ja onhan se osa motosporttia, että tulee teknisiä ongelmia. Kyllä ralli on valtava rasitus autoille, välillä ihmettelen miten ne kestää ollenkaan, Jutila kiteyttää. Myös numerolla 211 kisaava Aarne Haarla joutui keskeyttämään kisan. Hänen matkansa katkesi Pihlajakosken alun pikkutielle. Haarlan auton ongelma oli bensavuoto, mikä johtui kuskin mukaan reitin surkeasta kunnosta. – Meillä oli tosi matala auto, eli mentiin usein ihan pohjan varassa. Kisa oli alusta alkaen selviytymistä, koska siellä oli paljon kiviä ja syvät urat. Isoja kiviä oli tullut esille ja ne paukuttivat pohjaan koko ajan. Muutama muukin joutui keskeyttämään sinne, Haarla kertoo. Haarla on toiminut kartanlukijana noin 30 kisaa ja kuskina 15 päälle. Häntä jäi harmittamaan, että rallin vaikein osuus tuli heti alussa. Kuski olisi halunnut päästä ajamaan Päijälää, joka on paljolti isoa tietä ja muutenkin tosi hieno pätkä. Kaikkia ei kuitenkaan keskeytys haitannut. 15-vuotta ajanut Joonas Lindroos oli ajaessaan kisan kärjessä, mutta vetoakselin tumpin katkeaminen Kakaristossa lopetti kisan siihen paikkaan. Siitä huolimatta kuskille jäi hyvät fiilikset ja hän odottaa jo innolla uusia kisoja. – Tappio ei hidasta tahtia, siihen on jo totuttu. Se on autourheilua, eikä sillä aina voi mitään, Lindroos tuumaa. Lindroos spekuloi, että ilman huonoa tuuria vetoakselin kanssa hän olisi hyvinkin saattanut taistella kisan voitosta. Hän oli kisan kärjessä Päijälän ajon jälkeen ja myös Kakaristossa hänen väliaikansa oli useita sekunteja muita edellä. Mutta jossittelu ei auta eikä haittaa, sillä kilpurille jäi kisasta oikein hyvä fiilis. Hän odottaa jo innolla tulevia kilpailuja. – Oli hyvä tunnelma ja hieno kisa, kun porukkaa on paljon ja MM-rallin yhteydessä on niin hyvä tunnelma. Vetomiehessä on hienoa se, että pääsee ajamaan Jyväskylän keskustaan, jossa on niin paljon yleisöä ja autoja. Jos ensi kesänäkin Vetomies ajetaan ja meillä on sopiva auto tallissa, niin ilman muuta ollaan viivalla!