Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

”Elämänlanka on varsin hauras” – Tarja Uusipaasto menetti vauvansa 30 vuotta sitten, siitä lähtien hän on opetellut tarttumaan pieniin onnenhetkiin

Tiistaina elokuun 18. päivä Tarja Uusipaasto suuntasi ämpärin kanssa läheiselle pellolle marjastamaan. Yksin viherherukoita kerätessä tuli vuolas itku. Mieleen nousivat traagiset tapahtumat 30 vuoden takaa, kun hän oli juuri synnyttänyt esikoisensa. Tuolloin terveenä syntyneelle vauvalle tuli muutaman tunnin iässä hengitysvaikeuksia ja hänellä todettiin streptokokki-bakteeri. Antibiootit eivät tehonneet. Tunnit teho-osastolla ovat jääneet mieleen unenomaisina. Epäuskoiset ajatukset risteilivät päässä, eihän näin voi käydä. Kymmenen aikaan aamulla lääkäri totesi, että lapsi on käytännössä kuollut pitkään huonoina olleiden hapetusarvojen takia. Hätäkastettu Juho -vauva menehtyi 11 tunnin ja seitsemän minuutin ikäisenä. Siitä alkoi aika, josta Uusipaasto ei juuri muista. Vain kaaoksen ja järkytyksen tunteet. Mieleen on jäänyt vain yhden hoitajan myötätuntoinen itku. Aito kanssaeläminen tuntui hyvältä. –Juhon kuolemasta on 30 vuotta, mutta edelleen se pistää tunteet pinnalle, hän toteaa silmät kyynelissä. Hautajaisista Uusipaasto ei muista juuri mitään. Siitä huolimatta hän kokee, että hautajaisilla on merkittävä rooli surutyössä. – Se on viimeinen suuren itkun päivä. Siinä vaiheessa menetys on vain hyväksyttävä ja alettava elää uutta kohti. Selkeä hyvästijättö on ensiaskel toipumisen tiellä. Surun keskellä menetyksen kokenut pariskunta tukeutui toisiinsa. Ammattiapua ei ollut, mutta asiaa puitiin ja itkettiin kotona kahden kesken. – Emme onneksi alkaneet spekuloida entä jos -ajatusleikkiä. Olen tietoisesti sulkenut sellaiset ajatukset pois mielestäni, sillä se on vaarallinen tie. Mikään jossittelu ei tuo Juhoa takaisin. Surussa vellominen menee itseruoskinnan puolelle, eikä sellainen ole hyväksi kenellekään. Vuosien mittaan on käynyt selväksi, että puolisot työstävät menetystä eri tavoilla. Markku -mies käsitteli asiaa aikansa. Sen jälkeen hän asetti surun mielessään rasiaan, sulki kannen ja painoi mielen pohjalle. Tarjalla mieli toimii toisin. Menetys nousee edelleen pintaan aina silloin tällöin. – Jostain kumman syystä minulle tulee usein suurempi suru pintaan seitsemän vuoden välein. Toki lähipiirissä olleet raskaudet ja vauvojen syntymät ovat myös nostaneet esiin omat kipeät muistot. Myös ruokakaupassa ohimennen nähty pieni vauva voi viedä mielen vuosikymmenten taa. Aika on kuitenkin haurastuttanut vähäisiä muistoja. Pienistä muistojen välähdyksistä hän haluaa pitää tiukasti kiinni. Kuten siitä hetkestä, kun hän sai pitää vauvaa sylissä juuri ennen kuolemaa. Kun sydän vielä löi, löi ja löi. Uusipaastojen perheessä osataan kuitenkin olla enemmän kiitollisia siitä mitä elämältä on saatu kuin katkeria siitä mitä on menetetty. Elämä on opettanut, että jokainen vauva on lahja ja elämänlanka on varsin hauras. Mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Juhon menehtymisen jälkeen pariskunta on saanut kolme lasta. Jokaisen raskauden aikana on ollut oma tumma varjonsa, milloin on epäilty downin syndroomaa, kadonneita sydänääniä tai vakavaa kehityshäiriötä. Myös muutamat keskenmenot ovat opettaneet arvostamaan elämää. – Raskauksien aikana oli vaikea antautua onnelle, kun tiesi kuinka hauras se on. Olen opetellut 30 vuotta tarttumaan onnenhetkiin, kuten tällaiseen loppukesän auringonpaisteeseen. On turha miettiä, ettei onni kestä, vaan nauttia hyvistä hetkistä, kun niitä tulee. Elokuun itkuisella marjastusreissulla Uusipaasto mietti pitkästä aikaa millaista elämä voisi olla, jos Juho olisi jäänyt eloon. Olisiko hänellä perhettä, millaista elämää hän viettäisi? Millainen mies hänestä olisi kasvanut? Monta vuotta kurissa pidetyt ajatukset pullahtivat väkisin esiin. Hän ei kuitenkaan harmittele raskasta hetkeä, vaan pitää itkua puhdistavana lahjana. Kyynelten kuivaamisen jälkeen on kevyempi olo. – Luonnossa on helppo antaa kyynelten tulla ja antaa tuoksujen, auringon ja tuulenvireen parantaa. Positiivisena ihmisenä Uusipaasto kokeekin, että hänen elämässään on ollut enemmän iloa ja valoa kuin surua.