Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Johtajakandidaattien loppusuora alkaa häämöttää

Jämsän kaupunginjohtajarekrytoinnissa eletään tällä viikolla mielenkiintoisia aikoja, kun valintaryhmä haastattelee seitsemää haastatteluun kutsuttua kandidaattia torstaina ja perjantaina. Haastattelujen jälkeen osa haastateltavista kutsutaan henkilöarviointiin, lopulliseen "finaaliin". Finalistien joukosta valitaan Jämsälle uusi kaupunginjohtaja seitsemäksi vuodeksi. Valinta on tarkoitus tehdä kaupunginvaltuuston kokouksessa 23. syyskuuta. Kun ihminen janoaa itselleen uutta työuraa, hän mainitsee usein, että kaipaa uusia haasteita. Jämsän kaupunginjohtajakandidaatit ovat tässä mielessä hyvin onnellisessa asemassa, haasteita taatusti piisaa. Toivottavasti uuden johtajan niskaan ei kuitenkaan kaadeta liikaa toiveita. Se lienee realismia, että yhden ihmisen on mahdotonta tehdä kaikkea hyväksi ja kauniiksi. Mutta siihen uusi johtaja voi vaikuttaa paljonkin, miten Jämsän ääni kuuluu tärkeiden sidosryhmien suuntaan. Myös siihen voi uusi johtaja vaikuttaa, alkaako Keski-Suomen toiseksi suurin kaupunki hitsautua vihdoin ja viimein yhtenäisemmäksi. Yhteishenki ei sinällään vielä takaa kaupungille parempaa tulevaisuutta, mutta edesauttaa kovasti sellaisen rakentamista. Toivottavasti uusi Jämsän "heimopäällikkö" antaa sille missiolle paljon arvoa. Kuntalaisten keskuudessa kuulumisia kyselevä kaupunginjohtaja on oikealla tiellä.