Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Tallipaikan palkinnoksi menestyksestään saanut Rasmus Tuominen saa tukea lajin huipulta: ”Hän osoittautui todella lahjakkaaksi”

Viime kaudella kansainvälisen RX Academyn mestariksi ajanut Rasmus Tuominen siirtyy ensi kaudeksi rallicrossin MM-sarjan ohessa ajettavaan Euro RX Super1600 -luokkaan. SET Promotionin hallinnoiman RX Academy -sarjan voittanut 19-vuotias Tuominen sai tallipaikan palkinnoksi mestaruudesta. SET Promotion -tallissa jatkavan jämsäläisen kausi alkaa huhtikuussa Barcelonasta ja päättyy syyskuussa Latviaan. Super1600-luokassa ajetaan kuusi osakilpailua. Autona Tuomisella on etuvetoinen Renault Twingo, joka kehittää 240 hevosvoimaa. Rasmus Tuomisen tie rallicrossiin on kulkenut kartingin ja rata-ajon kautta. Kilpailuhistoria ulottuu vuoteen 2003, jolloin hän hyppäsi 3-vuotiaana karting-auton rattiin. Ensimmäinen kilpailu oli vuonna 2007. Kymmenvuotiseen karting-uraan mahtui useita aluemestaruuksia sekä Rotax Max Challenge -luokan hopeamitali. Kartingvuosien jälkeen edessä oli siirtyminen koppiautoihin. Ensimmäisellä kaudella Tuominen ajoi neljänneksi ja kaudella 2018 V1600-luokan SM-hopealle. Asfaltilta soralle siirtyminen tapahtui kaudella 2019. Debyyttikausi rallicrossissa oli nappisuoritus, kun Tuominen kruunattiin Ruotsin Tierpiin päättyneessä RX Academy -sarjassa mestariksi. – Odotan kautta tosi paljon. Vielä en osaa sanoa, minkälainen vauhtini on verrattuna muihin, mutta suunnitelmissa on, että viimeistään loppukaudesta olen mukana kärkikahinoissa – ei tosin haittaa, vaikka se tapahtuisi aiemminkin. Etuna minulla on se, että olen ajanut etuvetoisella kilpaa jo neljä vuotta. Se myös osaltaan vaikutti tämän luokan valintaan RX2:sen sijaan, Tuominen sanoo. Tasokas sarja tiedossa Tuominen saa tukea lajin huipulta, sillä valmentajaksi ja spotteriksi on lupautunut rallicrossin GRC-mestari ja MM-hopeamitalisti Toomas ”Topi” Heikkinen . – Hienoa päästä jälleen Setin kanssa mukaan Super1600-luokkaan. Se on tasokas sarja, missä ajaa paljon nuoria nopeita kuljettajia. Tein töitä Rasmuksen kanssa jo viime kaudella. Hän osoittautui todella lahjakkaaksi. Jos pystymme tarjoamaan hänelle hyvän auton uskon, että Rasmus pystyy ajamaan jossain vaiheessa kisojen voitosta. Kuljettaja luo itse tavoitteensa, meidän tehtävä on viedä häntä sitä kohti, Heikkinen sanoo. SET Promotionin tallipäällikkö, itsekin lajissa meritoitunut Jussi Pinomäki katsoo tulevaan kauteen luottavaisena. – Meidän tiimillä on ollut vuoden tauko Super1600-luokasta, mutta sivusta seuranneena voin sanoa, että taso on äärimmäisen kova ja autoja on paljon. Se lisää intoa entisestään. Tästä luokasta olemme lähteneet, joten palaamme ikään kuin juurillemme. Kilpailukykymme on vielä kysymysmerkki, mutta paljon olemme tehneet töitä ja tulemme vielä tekemään sen eteen, että sekoitamme kärkipakkaa. Olemme saanet seurata Rasmuksen kehitystä ja tunnistamme hänen potentiaalin, uskon että tulossa on hieno kausi, Pinomäki kertoo. Lähde: SET Promotion tiedote.