Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Vanhoille kotiseuduille eläkepäivien viettoon palannut Tauno Lehtonen harmittelee Jämsän keskustan autioitumista – ”Miten tämmöisessä risteyspaikassa voi tapahtua noin?”

Kuka olet? – Olen Tauno Lehtonen. Olen syntynyt Jämsässä. Kotitalo on vieläkin Holisevan kylässä, vaikka se ei enää olekaan suvulla. – Kävin Jämsässä oppikoulun. Sen jälkeen lähdin Ouluun ja opiskelin yliopistossa rakennusinsinööriksi. – Opintojen jälkeen minun piti ensin lähteä Nigeriaan, mutta siellä syttyi sisällissota. Sitten mietittiin Australiaan lähtöä, mutta niihin aikoihin 400 alan ihmistä oli siellä työttömänä, joten en päässyt edes maahan. Viimein pomo keksi, että lähtisitkö Helsinkiin. Sinne minut sitten värvättiin vuonna 1975 Finnjetin terminaalia suunnittelemaan. – Vuonna 1982 perustin oman toimiston Helsinkiin ja parin vuoden päästä myös Vantaalle. Suunnittelimme talojen rakenteita. – Kun täytin 58 vuotta katsoin, että on parasta jäädä eläkkeelle, että ehtii muutaman vuoden olla. Äitini kuoli, kun täytti 65 vuotta, eikä ehtinyt olla eläkkeellä ollenkaan. Nyt minä olen sitten ollut eläkkeellä 14 vuotta. – Päivä eläkkeelle jäännin jälkeen aloin rakentaa taloa Toijalanrantaan. Siellä asumme puolison kanssa kahden. – Olen harrastanut hirvenmetsästystä yli 50 vuotta. Sen vuoksi kävin koko ajan kotikylällä silloinkin, kun asuin Oulussa ja Helsingissä. Mikä on Jämsässä hyvin? – Ainakin ulkoilureitit ovat todella hyviä. Eikä täällä tarvitse olla ruuhkassa, mikä on hyvä asia. Mitä kehittäisit Jämsässä? – Huono asia on tuo keskustan autioituminen. On kummallista, miten se tämmöisessä risteyspaikassa voi tapahtua noin. Ehkä toinen yhtä huono tai huonompi asia on se, että Himokselle ei ole saatu vieläkään aikaiseksi kylpylää. Jotakin tarttis tehdä, mutta ei minulla siihen oikein lääkkeitä ole. Vieläkin surkeampi juttu on Patajoen kanava.