Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Voiko elämä tästä enää jatkua? – Sunnan mies teki itsemurhan, poika päätyi samaan ratkaisuun neljä vuotta myöhemmin

– Kysele vain. Sinulle tämä on varmasti raskaampaa kuin minulle. Minä olen pyöritellyt näitä asioita päässäni jo monta vuotta, Sunna Kivisalo rohkaisee haastattelun aluksi. Mustiin pukeutunut nainen istuu rauhallisesti nojatuolissa kampaamonsa takahuoneessa. Vain silmissä läikehtivä pohjaton suru kertoo, ettei elämä ole päästänyt helpolla. Perheen elämä ajautuu kohti vaikeuksia Ensin alkoholi hiipi kolmehenkisen perheen elämään. Puolison alkoholinkäyttö lisääntyi, mutta hän pystyi hoitamaan työnsä paperitehtaalla. Vuodet kuluivat ja kuvioihin tuli monenlaisia sairauksia ja masennusta. Sunna oli huolissaan. – Sanoin varmaan 100 kertaa, että asioille pitää nyt tehdä jotain. Häpeä ja ylpeys estivät miestä myöntämästä ongelmia. Masennus kavensi elinpiirin kotitaloon. – Töistä kotiin tullessa tuntui kuin olisin astunut mustaan huoneeseen. Ei sellaisessa paikassa ole naurua, eikä hyvää mieltä. Helmikuussa 2015 mies irtisanottiin yt-neuvotteluiden myötä UPM:n tehtaalta. Se oli liikaa. Kaksi päivää myöhemmin mies soitti itsetuhoisen puhelun työkavereilleen ja hirttäytyi sen jälkeen autotallissa. Aluksi Sunna toimi kuin kone. Hän kieltäytyi kriisiavusta ja halusi nopeasti kotinsa tyhjäksi poliiseista ja muista ylimääräisistä ihmisistä. Jälkikäteen hän ei ymmärrä miten selvisi päivästä. Muistikuvat ovat heiveröisiä, hetket ovat peittyneet sumuverhon taakse. Teini-ikäinen Karri-poika seurasi äitiään päivien ajan joka paikkaan. Jossain vaiheessa Sunna ymmärsi miksi. Poika pelkäsi, että menettäisi vielä äidinkin. – Lupasin, etten häviä mihinkään. Sen jälkeen helpotus paistoi lapsen olemuksesta, hän kertoo silmät kyynelissä. Sunna palasi töihin jo kuukauden jälkeen, aivan liian aikaisin jälkikäteen ajatellen. Hän yritti pärjätä ja jaksaa, mutta uupui täysin. Joulun aikaan hän ymmärsi pitää lomaa ja keventää sen jälkeen työtahtia. Pikkuhiljaa äidin ja pojan elämä alkoi normalisoitua. Seesteistä aikaa kesti pari vuotta. Nettipelaaminen johtaa vaikeuksiin Se oli kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä. Sunnalle selvisi vahingossa, että juuri täysi-ikäistynyt poika oli alkanut käyttää rahojaan nettipeleihin. Yhteisen keskustelun päätteeksi poika lupasi luopua pelaamisesta. Ylioppilasjuhlien valokuvissa poseerasi onnellinen kaksikko: äiti ja poika. Kesällä 2018 Karri hyväksyttiin Jyväskylään opiskelemaan ja elämä vaikutti olevan mallillaan. Pian pelaaminen kuitenkin palasi elämään. Nuorukaista hävetti hävityt rahat, eikä hän halunnut ammattiauttajan luo. Viime helmikuussa Karri muuttui poissaolevaksi. Sunna-äiti alkoi ihmetellä miksi poika vältteli katsekontaktia ja peiliin katsomista. Äidinvaisto kertoi, että jotain ikävää on tapahtunut. – Sanoin, ettei mikään asia ole niin paha, ettei siitä voisi puhua. Näin kuinka poika kiemurteli surkeana, mutta ei pystynyt avautumaan minulle. Seuraavana päivänä Sunna soitti pojalle kesken työpäivän ja pyysi lounasseuraksi ravintolaan. Karri oli uneliaan ja poissaolevan kuuloinen. Äiti laittoi vielä perään tekstiviestin, mutta siihen ei tullut vastausta. – Ymmärsin, että asiat ovat pielessä ja lähdin kotiin heti, kun pääsin. Liian myöhään. Karri oli ehtinyt hirttäytyä kotona ovenkahvaan, tasan neljä vuotta edellisen tragedian jälkeen. Jälleen Sunna toimi kuin kone: irrotti pojan, aloitti elvytyksen ja soitti hätäkeskukseen. Elvytys ei tuottanut tulosta. Sunna menetti ainoan poikansa. Surun aikaa Meni talvi ja kesä, mutta Sunna ei vuodenaikojen vaihtelua juuri huomannut. Hän ruokki lintuja kesälläkin ja istui pihassa katsomassa siivekkäiden touhuja. Ajatukset pyörivät kuitenkin ihan jossain muualla. Suru vei mukanaan. Oman pään kovalevy tuntui olevan täynnä. Hän pystyi tekemään arkisia asioita, mutta niistä ei jäänyt mitään muistijälkiä. – Ei sen pahempaa voi tapahtuakaan kuin oman lapsen kuolema. Ei sellaisesta tarvitse selvitä. Se kulkee aina mukana, hän toteaa tuijottaen seinää kyynelten kostuttamin silmin. Miksi en tajunnut tilannetta ajoissa? Miksi en saanut häntä puhumaan? Miksi annoin periksi? Miksi sitä, miksi tätä... Ystävänpäivän tapahtumien jälkeen syyllisyydentunne on vaivannut Sunnaa tasaiseen tahtiin. – Karrin uhkapelaamisen vakavuus tuli minulle yllätyksenä. Jos olisin tajunnut asian, olisin vaikka kantanut hänet hoitoon. Lapseni puolesta olisin tehnyt mitä tahansa. Sunnaa ihmetyttää miksi nettipelaamisen aiheuttamat ongelmat ovat monelle edelleen tabu, josta ei voi puhua. – Eihän maailmassa edes ole niin paljon rahaa, että 19-vuotiaan täytyisi sen takia kuolla. Kirjoittamassaan jäähyväiskirjeessä Karri itse oli toista mieltä. Häntä hävetti hävityt rahat niin paljon, ettei hän nähnyt tilanteesta ulospääsyä. Voiko läheisten itsemurhasta selvitä? Monet kerrat Sunna on ajatellut, että tämä kaikki on liikaa. Ettei elämä voi tästä enää jatkua. Hetki kerrallaan elämä on kuitenkin kulkenut eteenpäin. Hän on oppinut, että itselleen pitää olla armollinen, liikaa ei saa vaatia. – Välillä alkaa jo tulla hyviä hetkiä ja saatan jopa huomata auringon paistavan, hän toteaa reilut puoli vuotta viimeisimmän tragedian jälkeen. Siltikään hän ei hyväksy elämän läheisimpien ihmisten menettämistä. –  Jotkut saavat lohtua uskosta, mutta minä en. Mikä se sellainen Jumala olisi, joka veisi kaksi läheisintä ihmistä? En voi uskoa sellaiseen. Pahimpien hetkien aikaan Karrin jättämä jäähyväiskirjeen sanat tuovat lohtua. ”Pitäkää huolta toisistanne. Äiti rakastan sinua yli kaiken.”