Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsänmäki haluaa purkaa kerrostalon Puistolasta – ”Kahdessa talossa asuu yhden talon verran asukkaita”

Jämsän kaupungin vuokrataloyhtiö Jämsänmäki haluaa purkaa kerrostalon Puistolasta. Yhtiön hallitus pyytää purkulupaa Jämsän kaupungilta Puistolantie 23-osoitteessa sijaitsevan kerrostalon purkamiseksi. Asia tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn lähiaikoina. Jämsänmäen toimitusjohtaja Jussi Aalto kertoo, että kerrostalon asukkaille on jo tiedotettu Jämsänmäen aikomuksista. – Halu ja tarve talon purkamiseen liittyy Jämsänmäen käyttöasteen parantamiseen. Meillä on Puistolassa kaksi samanlaista kerrostaloa. Puistolantie 23:n käyttöaste on tällä hetkellä 56 prosenttia, Puistolantie 21:n hieman parempi. Hieman oikoen voi sanoa, että siellä asuu kahdessa talossa yhden talon verran asukkaita, Aalto kommentoi. Aalto kertoo, että Puistolantie 23:n asukkaille pyritään järjestämään asunnot Jämsänmäen muista taloista. – Jo nyt on tehty esimerkiksi viisi varausta Puistolantie 21:een. Purkaminen ei tapahdu nopealla aikataululla. Vuokrasopimuksissa on tällaisissa tilanteissa kuuden kuukauden irtisanomisaika. – Jos päätöksenteko sujuu nopeasti, niin se ja ARAlta vapautusten hakeminen huomioiden purkutyö alkaisi aikaisintaan ensi keväänä. Jämsänmäen hallitus hakee nimenomaan purkulupaa, kohdetta ei haluta myydä vapaille vuokramarkkinoille. – Niissä tilanteissa on se riski, että yhtiö jäisi polkemaan paikallaan. Tavoitteena on kuitenkin parantaa yhtiön tilannetta. Puistolantie 23 on rakennettu vuonna 1974 ja peruskorjattu vuonna 1998.