Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Toiseksi paras vaihtoehto – Jämsän päättäjillä ei ole rohkeutta toteuttaa kirjastolle omaa uudisrakennusta

Kirjastohanke on siirtynyt nyt kolmanteen vaiheeseen. Ensin oli esillä yhteistyöhanke rakennusyrityksen kanssa Seppolan koulun tontille, sen jälkeen viriteltiin omaa uudisrakennushanketta, joka sekin näyttää työnnetyn syrjään. Nyt selvitetään Forumin tyhjien tilojen hyödyntämistä. Mitähän seuraavaksi? Joko jämsäläiset ovat laiskoja käyttämään kirjaston palveluita, tai sitten nykyiset olosuhteet eivät innosta. Pääkirjaston sijainti Jämsänkoskella ei ole päätaajamassa asuvien näkökulmasta paras mahdollinen. Valtakunnan kirjastojen kokonaislainausmäärä viime vuonna oli asukasta kohden tilastoituna 15,66 lainausta, mutta Jämsässä päädyttiin 11,70 lainaukseen. Jos jäädään jälkeen koko maan keskiarvoissa lainauksissa, niin on myös kustannuksissa. Kirjastojen kokonaiskustannukset olivat viime vuonna koko maassa 59,66 euroa asukasta kohden, Jämsässä panostus oli melkein kympin vähemmän, 50,12. Olisiko syytä satsata sivistykseen? Näyttää siltä, että Jämsän päättäjillä ei ole rohkeutta toteuttaa kirjastolle omaa uudisrakennusta, joka olisi sekä arkkitehtonisesti että toiminnallisesti hyppäys tulevaisuuteen. Upeita rakennuspaikkoja on keskustan tuntumassa, vaikkapa jokirannassa. Lähelle kouluja sijoitettuna kirjasto palvelisi erityisen hyvin yhtä keskeistä käyttäjäryhmää. Mutta ei Forumkaan ole huonoin vaihtoehto. Tyhjien liiketilojen soisi täyttyvän kauppojen ja palvelualojen toiminnoilla. Pikainen katsaus katukuvaan kertoo, että tyhjiä tiloja on muitakin kuin Forum. Keskustan tilanne on suoraan sanoen surkea. Kirjaston sijoittuminen ydinkeskustaan toisi lisää elämää alueelle ja se voisi parhaassa tapauksessa tuoda kysyntää myös liikepalveluille. Tämä olisi elinvoimaa kohentava ratkaisu. Urheilu ja liikunta ovat monissa kunnissa erityisasemassa, niin myös Jämsässä. Investoinneissa liikuntahallit, urheilukentät ja jääradat ajavat ohi kulttuuripuolen investointien. Olisiko nyt jo aika tehdä jotain kulttuurin ja sivistyksen hyväksi? Uskaltakaa päättäjät nostaa rimaa… siis ylitettäväksi, ei limboamalla. Lukeminen kannattaa aina, sanoi tv-mainoksessa Jörn Donner . Hänestä on tehnyt kiinnostavan ja juuri julkaistun elämänkerran Kai Ekholm . Kannattaa lukea. Kirjojen lisäksi kannattaa lukea sanomalehtiä. Eipä olisi pahitteeksi, jos nykyistä useampaan postilaatikkoon tulisi tilattuna Kaipolan paperia… Kirjoittaja on eläkeläinen Jämsänkoskelta