Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Tulospalvelu Podcast Kaupallinen yhteistyö

Länkipohjassa kävellään porukalla Tokioon

Länkipohjassa marssittiin sunnuntaiaamuna alkuun haastekampanja Kävellen Tokioon. Tempauksen alkutahdit nähtiin Länkipohjan Seudun kyläyhdistyksen aktiivien kävellessä Länkipohjan koululta Hallin koululle noin 20 kilometrin matkan. Tempauksen idea on herätellä poliitikkoja miettimään lakkautusuhan alla olevan Länkipohjan koulun tulevaisuutta. Jos lähikoulu lakkautetaan ja yksi lapsi viedään autolla Halliin ja sieltä takaisin 190 päivänä vuodessa, kertyy lukuvuoden aikana sama kilometrimäärä kuin kulkiessa Japanin pääkaupunki Tokioon. Tämä tekisi yhteensä 7600 kilometriä, taustoittaa yhdistyksen hallituksen jäsen Niko Riekkovaara . – Eihän tässä nykypoliitikassa ole mitään järkeä. Ilmastoasioista vouhotetaan, mutta samaan aikaan ollaan valmiita laittamaan lapset kauemmaksi kouluun, vaikka lähikouluun pääsee kävellen ja pyörällä. Me näytämme nyt mallia ja kävelemme ilmastoystävällisesti Tokioon. Tempauksen yhtenä teemana on yhteisöllisyys, siksi mukaan halutaan koko kylän väki. Ensimmäisen kävelylenkin jälkeen kuka tahansa voi kerätä lenkkeilemällä kilometrejä haastekampanjaan. Kävelysuoritukset kirjataan Salessa ja Symppiksen edustalla olevalla bussipysäkillä oleviin kampanjavihkoihin. Tempaus jatkuu niin kauan, että kyläläiset saavat taivallettua matkan Tokioon. Tavoitteena on saada kilometrimäärä täyteen 8. elokuuta mennessä eli ennen uuden lukukauden alkua.