Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Sanat ja vapaus: ”Monet raja-aidat ovat kaatuneet rytinällä nurin: se, mikä oli aiemmin normi, on nyt omituista”, kirjoittaa Päivi Ketolainen

Pienenä minulle sanottiin, että lapset ovat hiljaa silloin kun aikuiset puhuvat. Piti totella, vaikka minulla olisi ollut sanottavaa moneen asiaan. Mutta korviani ne eivät saaneet tukittua. Kun istuin leikeissäni hiljaa, kuuntelin samalla aikuisten puheita. Silloin en tiennyt, että kuuntelemisesta saattaisi tulla minulle ammatti. Koulussa olin luokan hiljaisia harmaita. Lyöttäydyin yhteen muiden hiljaisten kanssa ja meistä tuli sivullisten jengi. Kun äänekkäät jyräsivät, me tarkkailimme sivussa tilannetta. Parhaimmillaan hiljaisesta porukasta kasvoi kuitenkin ihmisiä, jotka myöhemmin ymmärsivät elämän eri vivahteet muita syvemmältä. Varhaisista kokemuksista syntyi myös oma identiteettini. "Hiljaisenkin ihmisen ääni kuuluu mediassa, mikä on hyvä." Viime aikoina on puhuttu julkisestikin paljon siitä, mitä voi sanoa ja mitä ei saa sanoa. Näin testaillaan, missä ovat mielipiteiden julkituonnin rajat. Periaatteessa sananvapaus on meillä väljentynyt puolen vuosisadan aikana. Lapsia kuunnellaan uudella tavalla. Hiljaisenkin ihmisen ääni kuuluu mediassa, mikä on hyvä. Samalla monet muutkin raja-aidat ovat kaatuneet rytinällä nurin: se, mikä oli aiemmin normi, on nyt omituista. Ja päinvastoin. Kunniasta on tullut häpeää ja häpeästä kunniaa. Olen seurannut kiinnostuksella poliitikko Päivi Räsäsen tapausta eli kysymystä siitä, missä ovat hänen sanojensa rajat. Tässä tapauksessa on kyse siitä, kuka saa siteerata Raamattua ja missä tilanteessa tai roolissa sen voi tehdä. Entä jatkossa ja laajemmin - ollaanko lähdössä itänaapurin vanhalle tielle, jossa kaikki kyttäsivät toisiaan ja toistensa sanomisia? Kenellä on varaa sanoa se viimeinen sana? Eikä vain uskonnon vaan kaikkien muidenkin elämänalueiden suhteen? Elämme mielenkiintoisia aikoja siis. Oli kuitenkin aie kirjoittaa tämä kolumni auttamisen tarkoituksesta, sillä teot ovat kuitenkin vielä enemmän kuin sanat. Oli tarkoitus pohtia, mitä toisten ihmisen jeesaaminen merkitsee minulle ja yleisesti koko yhteiskunnalle. Tila kuitenkin loppuu, joten siitä sitten seuraavan kerran. Voikaatte hyvin ja kyselkää toistenne kuulumisia. Se helpottaa.