Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Valehtelun kepeämpi versio

Mikäpäs siinä! Kuka meistä ei haluaisi näyttäytyä peiteroolissa; fiksumpana ja parempana henkilönä kuin todellisessa elämässä. Varsinkin jos paljastumisriski on pieni. Uskallan vihdoin paljastaa oman valkoisen valheeni, sillä tapahtumasta on vierähtänyt jo 21 vuotta. Kiinnijäämisen pelko on entistä pienempi. Vierailin keväällä 1998 Pohjois-Koreassa pienen suomalaisseurueen kanssa. Matkan oli junaillut Via Dolorosan energinen puuhamies Lauri Jakkila , joka edellissyksynä oli toimittanut 233 tonnia ruokaa Pohjois-Koreran nälkäisille lapsille. Hän sai sankarin vastaanoton kaikkialla Pohjois-Koreassa ja me muut siivellä loistimme myös valokeilassa. Totta kai vierailuamme seurattiin maan uutislähetyksissä aina lentokentältä lähtien. Kävimme aluksi laskemassa valtaisat, isäntien kustantamat, kukkakorit Pohjois-Korean perustajan Kim Il-sungin pronssipatsaalle, joka kohosi yli 30 metrin korkeuteen. Kiersimme päiväkausia Pohjois-Korean maaseutua ja tapasimme myös tavallisia maanviljelijöitä. Keskusteluissa maaseudulla kysymyksiin vastattiin virallisen liturgian mukaan tulkin välityksellä. Kaesamin osuustilalla Pjongjangin pohjoispuolella tapahtui jotakin hämmentävää. Pohjois-Korean televisioyhtiön reportteri halusikin haastatella Minua. Reportteri uteliaana kyseli mitä mieltä olen Pohjois-Koreasta, mitä maan perustajasta Kim Il-sungista ja miten olen viihtynyt? Yllätyksenä sain kuulla, että olen ammatiltani Helsingin yliopiston professori. ”Miksi professori?”, kysyin välittömästi kulttuuriministeriön sihteeriltä, joka toimi seurueemme johtajana. ”Professori kuulostaa komeammalta, ja sinähän opetat Helsingin yliopistossa”, sihteeri vastasi napakasti. No, en korjannut hetkellistä arvonnousuani. Itsetuntoni oli muutenkin huipussaan. Illan uutislähetyksessä arvioita Pohjois-Korean tilasta antoi minuuttikaupalla professori Teider. Lähes 25 miljoonan asukkaan Pohjois-Koreassa näkyy vain yksi televisiokanava, mikä lisäsi lausuntoni painoarvoa. Puhuinko palturia, potaskaa, lööperiä vai syötinkö pajunköyttä, kun en korjannut titteliäni. Toisaalta tuon tapahtuman jälkeen en ole kokenut vastaavaa arvonnousua. Onneksi, sillä toistuva valehtelu koituu kohtaloksi. Kolme kertaa kun valehtelee, niin uskoo itsekin, vakuuttaa kaikki tietävä suomalainen sananlasku. Kirjoittajan nuoruudessa Jämsässä paistoi aina aurinko