Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Riskiryhmään kuuluva R-kioskin kauppias toivoo, ettei kukaan tulisi ostoksille kipeänä: ”Olen sanonutkin muutamalle asiakkaalle, ettei tuollaisessa kunnossa ole ehkä viisasta asioida missään”

Jämsän R-kioskin asiakasmäärät ovat nousseet poikkeusolojen myötä. Ihmiset välttelevät isoja marketteja ja asioivat mielellään pienemmässä kioskissa. R-kioskin kauppiaan Lisa-Marie Latvalan mukaan myös pakettitoimitukset työllistävät normaalia enemmän. – Pakettirumba on lähes yhtä vilkasta kuin jouluna. Asiakkaat käyvät ostamassa etenkin karkkipäivän herkut ja alkoholit meiltä mieluummin kuin lähtisivät isompiin kauppoihin pyörimään. Asiakasmäärän kasvu on tietysti kauppiaan näkökulmasta hyvä asia, mutta Latvala haluaa muistuttaa, ettei kioskillekaan saisi tulla kipeänä. – Olen sanonut muutamalle asiakkaalle, jotka ovat selvästi olleet yskäisiä tai räkäisiä, että ei tuollaisessa kunnossa ole ehkä viisasta tulla asioimaan meille. Vaikka kioski on pienempi kuin marketit, voi kipeä asiakas kuitenkin ihan yhtä lailla tartuttaa pöpönsä meihin. Hänen mukaansa osa asiakkaista on hyvin tarkkoja asioidessaan kioskilla, mutta toiset eivät tunnu välittävän tilanteesta lainkaan. – Toisilla on kumihanskat ja hengityssuojaimet, kun samaan aikaan toiset yskivät käsiin ja koskevat yskäisillä käsillä käteiseen, kauppias toteaa. Lue myös: Jämsän R-kioskin uusi kauppias yksi Suomen nuorimmista – Määrätietoisuus ja asiakaspalveluhenkisyys Lisa-Marien valttikortteja Lääkäri suosittelee pysymään kotona, mutta työt on hoidettava Latvala oli huolissaan selviämisestään, kun koronavirus rantautui Suomeen. Riskiryhmään kuuluva nainen jättäytyi pois töitä lääkärin suosituksella. – Silloin olin hieman stressaantunut tilanteesta. Minulla on kaksi kioskia hoidettavana, ja mietin, miten selviän, jos en voi olla itse töissä. Nyt kauppias on kuitenkin taas tiskin takana. Hänen mukaansa päätös olla töissä on helpottanut oloa, vaikka lääkäri suosittelisikin naista pysyttelemään kotona. – Suoraan sanottuna en ole nyt enää jaksanut stressata. Pidän hyvää huolta käsihygieniasta, ja meillä on toisella kassalla suojanamme pleksi. Vapaa-ajalla välttelen kaikkia ylimääräisiä kontakteja ja tilaan ruoat kauppojen kotiinkuljetuspalveluista. Samalla tuen muita yrittäjiä. Ärrän valikoima on laajentunut ja kioskista saa nykyään myös perus raaka-aineita ruoanvalmistukseen. Tästä viikosta lähtien kioskilta on saanut ostokset myös kotiin kuljetettuna. – Emme tarjoa kotiinkuljetusta bisnesmielessä, vaan taustalla on halu auttaa niitä ihmisiä, jotka eivät voi liikkua pois kotoa. Minua ei haittaa, vaikkei kotiinkuljetuksia olisi kuin pari viikossa, jos siitä on hyötyä asiakkaillemme.