Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Tuore kaupunginjohtaja puhuu suorat sanat Jämsän imagosta: ”Vaikea on kiistää, etteikö Jämsän maine olisi riitaisa ja repivä – kyllä minua varoiteltiin etukäteen”

Jämsän uuden kaupunginjohtajan Hanna Helasteen kalenterista ei paljon tyhjiä kohtia löydy tulevien viikkojen kohdalta. Virallisesti työnsä 2. tammikuuta aloittanut Helaste kertoo Jämsän Seudun Lähemmäs -podcastissa, että jo kolmantena päivänä hänen kätensä olivat yhtä tiukasti savessa kuin Keiteleellä ennen joulua – ainoastaan ihmiset ja kaikki asiat ympärillä ovat muuttuneet. – Olen perehtynyt ajankohtaisiin asioihin, tavannut henkilöstöä ja luottamushenkilöitä, Helaste kertoo. Podcast-jaksossa Helaste summaa muun muassa kaupungin kiireellisimpiä kehityskohteita, kertoo millainen elinvoimajohtaja kaupunkiin hänen mielestään tarvitaan ja paljastaa, miten aikoo rakentaa luottamusta organisaation ja luottamushenkilöiden välille. Hän puhuu suoraan Jämsän kehnosta imagosta ja johtavien virkamiesten palkkojenkorotusten ympärillä vellovasta kohusta. –  Kyllä minua varoiteltiin etukäteen, millaiseen paikkaan olen tulossa. On vaikea kiistää, etteikö Jämsän maine olisi riitaisa ja repivä, kaupunginjohtaja toteaa. Kuuntele podcast alta. Lähemmäs on Jämsän Seudun podcast-sarja, joka tuo ilmiöitä ja puheenaiheita nimensä mukaisesti lähemmäs kuulijaa. Podcast-sarjan ohjaksissa aiheita ruotivat toimittajat Henna Siponen ja Sallamari Lahtivuori . Tuleeko sinulle mieleen joku mielenkiintoinen ilmiö tai henkilö, josta haluaisit kuulla enemmän? Vinkkaa meille sähköpostitse sallamari.lahtivuori@almamedia.fi tai henna.siponen@almamedia.fi.