Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Maria ja Vanttu jännän äärellä – Helsinki Horse Show kutsuu, mutta valmistautuminen jäähallin suurtapahtumaan ei ole mennyt ihan putkeen

Maria Yijälällä on pian ympärillään erilaiset maisemat kuin torstaina omalla kotitallillaan. Tummat jämsäläismaneesin seinät muuttuvat Helsingin jäähallin avaraksi sisähalliksi ja muutaman hengen katsomo laajenee tuhansia ihmisiä vetäväksi areenaksi. Tulevana keskiviikkona Yijälä starttaa hevosellaan Intro van´t Heike Suomen suurimmassa hevosurheilutapahtumassa, viiden tähden kansainvälisessä Helsinki International Horse Show´ssa. Jämsäläinen kilpailee samalla areenalla, jolla hyppää maailman esteratsastuksen kerma kilpaillessaan tuhansien eurojen palkintorahoista ja maailman cupin pisteistä. Huippuratsastajat hyppäävät jopa 165 senttimetrin korkeuteen asetettujen puomien ja porttien yli. Maria ja Vanttu eivät näitä korkeuksia tavoittele. Ratsukko starttaa Amateur tourin 100 sentin luokassa, jonne he lunastivat osallistumisoikeuden aiemmin tänä vuonna. Heidän tavoitteenaan on selviytyä kahden alkukilpailun jälkeen 10 parhaan finaaliin, joka kilpaillaan perjantaina. Kilpaileminen on kallista Tavoitteet kannattaakin olla, vaikka jo itse kilpailu on monelle nuorelle ratsastajalle elämys ja unelmien täyttymys. Osallistuminen Amateur tourille ei ole ilmaista, eikä jäähallin loppuhuipennukseen pääse halvalla. Nopeasti laskettuna kolmen päivän kilpailureissu osallistumis-, lähtö- ja karsinamaksuineen tekee lompakkoon noin 1 000 euron loven. – Minulla on superihanat vanhemmat, jotka mahdollistavat tämän. Perhe on muutenkin tiukasti mukana harrastuksessa. – Isä kuskaa, kannustaa ja antaa Vantulle herkkuja. Sisko tekee niin paljon kuin pystyy. Hän on vielä pieni, mutta hän harjaa, putsaa ja kiillottaa Vantun sekä varusteet. Yijälä sanoo yrittävänsä pitää kulut muuten kohtuullisina. Varusteet hän esimerkiksi usein hankkii käytettynä tai myy ensin vanhat pois ja ostaa sitten uusia. – Kilpailuista saatavat palkintorahat menevät varusteisiin. Kyynärpää murtui onnettomuudessa Valmistautuminen HIHS:hun ei ole mennyt aivan putkeen, sillä Yijälältä murtui kyynärpää hänen pudotessaan tutun hevoselta. Torstaina hän kiipesi Vantun selkään ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. – Ratsastin kevyesti. Huomenna hypätään viimeistelyt. Alkuviikon ohjelmassa ennen Helsinkiin siirtymistä on kouluratsastusvalmennus ja hieman hölköttelyä. Tiistaina hän kävelyttää Vantun ensin kotitallilla ja myöhemmin illalla onkin vuoro laukata valkoisella hiekalla isolla areenalla. Keskiviikkona on ensimmäinen startti. – En yleensä jännitä. Jäähalli on kisapaikkana todella erilainen, sinne on siistiä mennä kilpailemaan. Vanttu on Yijälän mukaan hyvä reissaamaan. Hevonen ei stressaa yöpymisiä jäähallin parkkipaikan väliaikaiskarsinassa. Verryttelyssä ruuna sen sijaan voi käydä kuumana ja olla äkäinen muille. – Vanttu tarvitsee omaa tilaa. Muuten se on todella kiltti ja kiva ratsastaa. Radalla Yijälän ratsu on myös luotettava. Se ei omistajansa mukaan kieltäydy ikinä hyppäämästä ja on nopea kääntymään. Mahdollisuus menestykseen on siis olemassa. Sukset vaihtuivat kavioihin Yijälä treenaa ratsastusta tavoitteellisesti. Hän toteaa, että edessä on hevosen vaihto, jos harrastuksessa aikoo pidemmälle. – Monet ratsastajat, jotka haluavat eteenpäin, joutuvat tekemään tällaisia päätöksiä. Minä haluan kilpailla tavoitteellisesti, päivittäin tallilla käyvä nuori kertoo. Vanttu on Yijälälle muuten täydellinen hevonen, mutta sen kapasiteetti ei riitä isoille esteille. Se tuli yllätyksenä, koska hevonen myytiin jämsäläisille 120–130-tasolle kykenevänä ratsuna. Yijälä toteaa, että ensihevosen ostajia huijattiin kaupoissa. Tällä kaudella ratsukko on voittanut aluemestaruuksissa henkilökohtaisen ja joukkuepronssin. Ne ratsastettiin 100 ja 110 senttimetrin tasoilla. Tulevaisuudessa Yijälä haluaisi hypätä isoja luokkia ja olla omien sanojensa mukaan oikeasti hyvä ratsastamaan. Toisaalta lukion ensimmäistä luokkaa käyvä nuori tietää, että parasta on käydä koulut kunnolla ja hankkia ammatti, josta saa riittävästi palkkaa. – Laji on kallis, joten on hyvä, että on kunnon työpaikka, niin on sitten varaa harrastaa. Väitteeseen, että ratsastus ei ole urheilua, koska hevonen tekee kaiken työn, Yijälä naurahtaa. – Niinhän moni sanoo, mutta ei se ole niin. Yijälä hiihti aiemmin kilpaa tavoitteellisesti, mutta laji vaihtui, kun hän jäi hiihdossa jälkeen sairastellessaan yhden talven. – Ei kaduta. Ratsastus on vaikeampaa ja kivempaa. Hiihtotaustasta on ollut hyötyä, sillä lihaskuntoni on säilynyt ennallaan. Paikallislehti mukana kisapäivässä Jämsän Seutu seuraa Maria Yijälän ja Vantun kilpailureissua Helsinki International Horse Show´ssa. – Nähdäänkö me sitten kuudelta tallialueella, Yijälä kysyy toimittajalta hymyillen. Varhainen herätys ja myöhäinen nukkumaanmeno ovat tuttuja ratsastajalle – etenkin kilpailureissuilla.