Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Keli teki tepposet, JMK-ralli siirtyy – Uusi päivämäärä kerrotaan ensi viikolla

Keliolosuhteet ovat aiheuttaneet sen, että 25. tammikuuta järjestettäväksi kaavailtu JMK-ralli joudutaan siirtämään toiselle päivämäärälle. Ralliorganisaatio tiedotti asiasta perjantaina Facebookissa. Kilpailun johtaja Juha Pummila kertoo, että päätös rallin siirtämisestä tehtiin nopeasti 9. tammikuuta, kun reitin todettiin olevan siinä kunnossa, että se tuhoaisi kilpailijoiden piikkipyörät hyvinkin nopeasti. – Piikkipyörä ei kestä soraa. Niillä voi ajaa jäätiköllä 100 kilometriä, mutta soralla 5 kilometriä. Sen jälkeen renkaat ovat entiset. Käytännössä jokaiselle erikoiskokeelle olisi pitänyt olla uusi rengassatsi, Pummila toteaa. Hän sanoo, että kun täällä järjestetään ralli, niin se tehdään sellaiseksi, että se on kilpailijoiden näkökulmasta paitsi hauska ja toimiva myös kustannustehokas. Jo ennen siirtopäätöstä ralliorganisaatio joutui tekemään muutoksen järjestelyihin. – Lähtöpaikka oli jo siirretty Jämsän Äijän aukion vierestä Paunun koululle, ettei uudelle Keskuskadulle tulisi vaurioita. Pummila kertoo, että rallin uusi päivämäärä kerrotaan julkisuuteen ensi viikolla. – Silloin saamme lajiliitolta uuden päivämäärän. Rallin ilmoittautumisaika päättyy 14. tammikuuta. Pummila kertoo, että järjestäjä palauttaa jo ilmoittautuneille kilpailijoille heidän maksunsa. Samalla toivotaan, että uusia ilmoittautumisia ei tehtäisi nykyisen aikataulun puitteissa. – Sitäkin on jo ennätetty spekuloida, että perummeko rallin. Emme peru, sen päivämäärä vaihtuu. Talvea tässä odotellaan, kolmen viikon päähän yltävät sääennusteet näyttävät jo hyvältä, mutta ne ovat tietysti vasta ennusteita.