Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Moni koiranomistaja tekee tietämättään virheen, ja myöhemmin koira alkaa rähistä vastaantulijoille – Kouluttaja Jirka Vierimaa kertoo: näillä neuvoilla opetat koiralle toivottua käytöstä

Korvat valpastuvat. Häntä singahtaa pystyyn, katse lukittuu ja hihna kiristyy. Vastaantulijan ollessa kohdalla koira riuhtoo ja mesoaa jo koko voimallaan. Omistaja kiskaisee hihnasta, ehkä karjaisee. Hävettää. Koira puhisee kiihtyneenä, hämmentyneenäkin. Juuri näinhän ihminen on sitä tietämättään ohjannut käyttäytymään. Yhteisymmärrys kateissa Eläinten oppimisen ja käyttäytymisanalyysin asiantuntijan Jirka Vierimaan mukaan remmirähjääminen ja hihnassa vetäminen ovat yleisimmät koiran kanssa ulkoilemiseen liittyvät ongelmat. Yhä useampi hakee niihin nykyään myös ammattiapua. – Koira vetää hihnassa yleensä silloin, kun se on kiihtynyt, ja melko lailla mistä tahansa syystä se voi haukkua vastaantulijoille tai syöksyä niitä kohti nopeasti, Vierimaa sanoo. Vierimaa tarjoaa koiranomistajille yksityisohjausta ja ryhmäkoulutuksia pääasiassa Tampereen seudulla. Lisäksi hän on yksi Tampereen yliopiston käyttäytymisanalyysiperusteisen eläinkouluttajakoulutuksen pääkouluttajista. Vierimaan positiivisen vahvistamisen menetelmiin pohjautuvissa koulutuksissa on käynyt reilun vuosikymmenen aikana yli 7000 koiraa. – Jos hihnan kiristymiseen saisi askelmittarin kaltaisen laskurin, se kertoisi aika paljon siitä, miksi koirille tulee ristiriitaisia kokemuksia arkisista tilanteista, Vierimaa sanoo. Hihna nimittäin kiristyy yhtenään, eikä koira voi täysin tottua sellaiseen. Jotkut koirat eivät siedä sitä lainkaan. Välillä koira pääsee tekemään jotakin, välillä taas ei, ja ihmisen ja koiran väliltä puuttuu yhteisymmärrys siitä, milloin mikäkin käytös on suotavaa. Usein pohja hihnakäytöksen ongelmille pedataan jo pentuaikoina. Ristiriitaisia viestejä Kasvattajan luona syntynyt koiranpentu viettää elämänsä ensimmäiset seitsemän tai kahdeksan viikkoa emonsa ja sisarustensa kanssa. Emoltaan pentu saa ravintoa, turvaa ja huolenpitoa, joskus ehkä topakan, mutta lempeän kurinpalautuksenkin. Sisarukset puolestaan intoutuvat hetkessä leikkimään, kun ensimmäisenä herännyt pentu käy tönimässä ne päiväunilta painimaan. – Se on hyvät lähtökohdat saaneen pennun pohja. Ainoa asia, jonka pentu tietää toisista koirista, on se, että niiden kanssa on hyvä olla. Noin neljän viikon iässä alkaa koiranpennun sosiaalistumisen herkkyyskausi, joka jatkuu keskimäärin kolmikuiseksi asti. Näiden viikkojen aikana pentu tottuu uusiin asioihin erityisen nopeasti, ja siksi pentua tulisi tällöin tutustuttaa erilaisiin ihmisiin, eläimiin ja alustoihin mahdollisimman monipuolisesti. Vierimaan mukaan monet ajattelevat onnistuneen sosiaalistamisen olevan sitä, kun pentu uskaltaa käydä haistelemassa toista koiraa tai mennä leikkimään sen kanssa tai kun pentu antaa vieraan ihmisen silittää itseään. Pentu saa äkkiä satoja kokemuksia siitä, että vastaantulijaa käydään hihnassa tervehtimässä ja koskemassa. Vähitellen koira ja sen aktiivisuustaso kasvavat, eikä harjoittelu ole välttämättä enää yhtä järjestelmällistä kuin pikkupentuaikoina. – Sitten aletaankin estellä hihnalla, että ei me nyt jokaista enää mennäkään moikkaamaan. Koiralle syntyy ristiriita, sillä sen huomio pysyy vastaantulijassa, mutta se ei fyysisesti pääse siihen suuntaan. Joskus sinnikkään vetämisen jälkeen omistaja saattaa antaa periksi ja päästää koiran tulijan luokse. Jonkun koiran kanssa on kivaa, toisen kanssa tuleekin tappelu. – Jos koiran elekieltä on tahattomasti pelkistetty alusta alkaen, koira ei osaa itse, vaan reagoi ympäristöönsä. Ja ympäristöhän tarjoaa koiralle koko ajan jotain huomionarvoista. Yksi koira hullaantuu tästä sekavuudesta ja toista se hirvittää. Vierimaan mukaan parempi tapa sosiaalistaa pentua olisi esimerkiksi lähteä rauhallisen aikuisen koiran kanssa yhteislenkille paikkaan, jossa pentu voi kulkea vapaana. Omistaja antaa pennulle palkkioita mukanaan kulkemisesta, ja jos pentu päättääkin syöksähtää toisen koiran luo, sitä ei yhdistetä hihnalla jarruttamiseen. – Kyllä se pentu siitä asettuu, varsinkin, jos toinen koira ei lähde leikkiin mukaan. Ihmismaailmassa pennulle opetetaan, että toisten koirien kanssa voi olla myös tylsää. Että me vain kuljemme jotain hiekkatietä eteenpäin ja palkkio tuleekin omalta ihmiseltä. Liikkeelle perusteista Vierimaan mukaan vastaantulijoista kiihtyminen on tilannekohtainen tapa, joka on toistunut usein ja jonka koira osaa hyvin. Siksi tilalle on opetettava uusi, täysin päinvastainen taito, josta tulee toivotumpi tapa. Kohti syöksymisen sijaan koira voisikin ohitustilanteissa esimerkiksi oppia katsomaan omistajaansa. Vierimaan mukaan koulutus alkaa kotoa, koiralle tutusta ja rauhallisesta ympäristöstä, jossa se pystyy keskittymään. Kun koira osaa taidon kotona hyvin, harjoittelua voi alkaa vähitellen siirtää ulkomaailmaan. Jos tulee takapakkia, se on merkki siitä, että koulutuksessa on edetty liian nopeasti. Silloin täytyy ottaa askel taaksepäin ja palata harjoittelemaan perusteita. Joskus remmirähjäyksen kitkemiseen näkee suositeltavan niin kutsuttua kolinapurkkia. Koira säikähtää kovaäänistä purkkia, jolloin huomio herpaantuu vastaantulijasta. Menetelmä ei ole nykyaikaisten koulutuskäsitysten mukainen. – Ylipäätään sellaisissa menetelmissä, joissa on tavoitteena tuottaa koiralle epämiellyttävää oloa, peitetään koiran käytöksen alkuperäinen syy. Entä, jos remmirähinän taustalla onkin koiran kipu? Hoidamme silloin oiretta, ja sitäkin vieläpä huonosti. Vierimaan mukaan kolinapurkilla säikytellyllä koiralla ei ole käytännössä mitään syytä luottaa omiin ihmisiinsä, ja rähinän alkuperäinen syy peittyy ja työntyy koko ajan kauemmas. – Ei koira voi oppia olemaan parempi koirakansalainen vain niin, että se lopettaa jonkin asian ilmaisemisen. U-käännökset tehottomia Moni koiranomistaja toivoo, että koira kulkisi hihnassa aina vetämättä. Käytännössä se on mahdotonta, Vierimaa sanoo. Ennen pitkää hihna kiristyy, sillä ihminen ja koira liikkuvat eri tahtiin ja jossain määrin myös eri suuntiin. Koiran kanssa kulkemista kannattaa harjoitella ensin vapaana ja opettaa koiraa kulkemaan ihmisen mukana – hidastamaan, juoksemaan, kääntymään ja pysähtymään yhdessä omistajan kanssa. Vasta sitten mukaan liitetään hihna. – Koiralle on hyvä opettaa jokin alkuasento. Jos hihna kiristyy, se voikin tarkoittaa samaa kuin luoksetulokutsu. Näin pääsemme nopeasti alkuun, kun opetamme ongelmahetket uudelleen aloittamisen hetkiksi. Joissain koulutusoppaissa vetämiseen kehotetaan reagoimaan kääntymällä ympäri ja kulkemalla toiseen suuntaan, jotta koira ymmärtäisi, että kiskomalla matka ei etene. Vierimaan mukaan keino on yksinään tehoton. − Jos hihnan kiristyessä tehdään aina U-käännös eikä opeteta muuta, jäädään lopulta pyörimään paikoilleen sen sijaan, että koiralle opetettaisiin yksinkertainen taito tilanteeseen. Palkitse oikein Iät ja ajat on keskusteltu siitä, toimiiko palkitseminen ylipäätään koirien koulutuksessa. Edelleen Vierimaa sanoo törmäävänsä ihmisiin, jotka ovat vakuuttuneita siitä, ettei heidän koiransa opi palkitsemiseen perustuvalla koulutuksella mitään, vaan koira tarvitsee ”vahvan johtajan”. Vierimaa hymähtää. − Minua aina vähän epäilyttää se, jos joku koira ei muka innostu ruoasta, leluista eikä hyväntuulisesta ihmisestä. Onko sitä koiraa edes olemassa? Vierimaan mukaan syy koiran innottomuuteen on pikemmin se, että ihminen ei ole kysynyt koiralta, mikä sille olisi palkitsevaa. Koiran mielestä omistaja saattaa vaikkapa leikkiä tylsästi: koira ei halua, että lelua työnnetään sen suuhun, vaan se haluaisi jahdata. Jos koira lopulta innostuu leikkiin, ihminen lannistaa sen voittamalla vetoleikin itse. Herkkupalakaan ei välttämättä tunnu palkkiolta, jos nami pitää vain nielaista ilman, että koiralla on edes nälkä. − Ihan jo se auttaa, että ruokapalkkio on pieni ja herkullinen, ei varsinaisesti mitään mahantäytettä vaan jotain tosi hyvää. Katsekontaktista koiraa kehutaan palkkiomerkillä, merkataan että tuo on sitä, mitä haluan nähdä, ja sitten se herkullinen palkkio heitetään maahan etsittäväksi. Tällöin varsinainen palkkio onkin itse asiassa etsimistä eikä syömistä, mikä tekee palkkiosta koiralle monin verroin kiinnostavamman. − Koira keksii nopeasti, että hei, kun katson sinua, et alakaan tunkea kättä minun suuhuni vaan pääsen etsimään. Tehdäänpä lisää tätä, nyt alkaa olla kiinnostavaa!