Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Futisväen odotus päättymässä – Ilveksen kauden alkuun kolme viikkoa

Pitkään ja hartaasti odotettu jalkapallokausi on valmis starttaamaan kesäkuun alusta. Nelosessa pelaavan Jämsänkosken Ilveksen edustusjoukkueen taival alkaa kolmen viikon kuluttua, 15. kesäkuuta Säynätsalossa Lohikosken pallokerhoa, LPK:ta vastaan. Kesäkuussa Ilves pelaa vielä Jyväskylän JJK:ta vastaan vieraissa, mutta heinäkuussa on Jukka Virtasen pallokentän vuoro. Ilveksen ensimmäinen kotipeli on 3. heinäkuuta kello 19 Rangers 2:ta vastaan. Ilveksellä onkin kotiotteluiden sävyttämä heinäkuu, sillä pallokentällä vihelletään tupsukorvien viidestä ottelusta neljä. – Kenttä on loistavassa kunnossa, iloitsee edustuksen joukkueenjohtaja Juha Mentu . Mentu kertoo, että edustuksen pelaajat pääsevät nurmelle harjoittelemaan heti kesäkuun alusta. Ensin yksinkertainen sarja Jalkapallon Nelosessa pelataan tällä kaudella yksinkertainen alkusarja, jonka jälkeen joukkueet jaetaan ala- ja yläsarjoihin. Alkusarjoissa otteluita kertyy 10 kappaletta. Mentu sanoo, että myös yleisö pääsee kannustamaan kotijoukkuetta Jukka Virtasen pallokentälle, joskin Palloliitolta voi vielä tulla lähempänä h-hetkeä tarkemmat ohjeet yleisön sijoittamisesta ja muista käytännön asioista. – En usko, että ne vaikuttavat meillä. Yleisö mahtuu varmasti. Jämsänkosken Ilveksen edustusjoukkueen otteluohjelman näet tästä: Ilveksen pelit .