Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Huumekuski kaahasi väärällä kaistalla, eikä totellut poliisin pysähtymismerkkiä

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hätäkeskukseen tuli ilmoitus henkilöautosta, jonka kuljettaja oli ajanut Jämsäntiellä Jämsässä vastaantulijoiden kaistalla huomattavaa ylinopeutta. Poliisipartio havaitsi kello 02.19 tuntomerkkeihin sopivan auton Jämsän keskustassa. Partio lähti tavoittamaan Siltakatua pitkin kohti Koskentietä kiihdyttänyttä autoa. Poliisiautosta päälle kytkettiin hälytysvalot sekä -äänet ja pysäytysmerkki. Henkilöautoilija ei kuitenkaan noudattanut pysäytysmerkkiä, vaan jatkoi kiihdyttämistään ja ajoi muun muassa stop-merkistä läpi Joonaantien ja Punalantien risteyksessä. Joonaantieltä pakeneva henkilöautoilija ajoi Vuohenjuureen, jonka päässä auto saatiin pysäytettyä. Kuljettajaksi osoittautunut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin alle rangaistavuuden rajan jääneen tuloksen, mutta alustava huumetesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille, kannabikselle ja bentsodiatsepiinille. Mies vietiin verikokeisiin ja tuotiin tämän jälkeen kiinniotettuna poliisiasemalle. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikennerikkomuksesta.