Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

30 vuotta sitten Ysitien suuntaa puntaroitiin kolmen eri vaihtoehdon välillä

Uuden Ysitien suunnasta on edelleen kolme vaihtoehtoa, joiden puntarointi valmistuu maaliskuussa. Tähän mennessä on selvää vain se, että tiestä päättäminen on aikanaan visainen juttu. Oriveden-Muuramen väli on kaikissa esityksissä lähes yhtä pitkä ja kustannukset ovat samanlaiset. Sen sijaan vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan eroavat. Yksi linjavaihtoehto noudattelee nykyistä ysitietä, välillä eroten ja välillä kohdaten. Toinen linja on piirretty Jämsän ja Jämsänkosken välille. Kolmannen vaihtoehdon mukaan tie menisi Orivedeltä Hallin kautta Jämsän ja Jämsänkosken väliselle alueelle. – Tähän asti on piirretty, että se menisi Orivedeltä korpitaipaleita pitkin suoraan Halliin. Nyt on kuitenkin tehty täsmennys, että tie menisi Juupajoen kirkonkylän ja Korkeakosken välistä, kertoo suunnittelupäällikkö Erkki Myllylä Keski-Suomen tiepiiristä.. Suunnittelutyöryhmän mielestä uusitusta reitistä on yhteiskunnalle suurempi hyöty. Rikotuksi aiotun korpialueen puolesta on jo otettu aktiivisesti kantaa. Matkassa on eroa vain 400 metriä. Plussan puolella olisi juupajokelaisten kannalta kuntakeskuksen tulo tien lähelle. Uusi tie ei kuulu lähiajan tavoitteisiin, vaan sen toteuttamisessa puhutaan ensi vuosituhannesta, vähintään vuodesta 2010. Jämsä-Jyväskylän välin liikenne on huomattavasti vilkkaampaa nelostien ansiosta. Jos tulevaisuudessa tarvitaan moottoritietä, se tulee ensisijaisesti tälle välille.