Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Viafin - Viafinin Jämsän yksikkö on menestystarina, mutta miten he sen tekevät? – ” Työilmapiiri on vienyt meitä pitkälle eteenpäin”

Pienestä yrityksestä on kasvanut kymmenessä vuodessa alansa suuri toimija. Viafin Process Piping Oy on teollisuuden putkistojen kunnossapidosta ja projekteista huolehtiva yritys, joka toimii osana monialaista Viafin Service-konsernia. – Tämä on ollut hyvä työpaikka. Töitä riittää enemmän kuin ehtii tehdä ja työporukkamme on mahtava, kertoo työmaapäälliköksi Jämsän alueyksikköön vuonna 2011 tullut Rauno Hakonen . Vuonna 2013 Hakonen ylennettiin aluepäälliköksi. Tänä vuonna hän on luovuttanut pestin eteenpäin Jussi Arvajalle . Tällä hetkellä Hakonen avustaa Arvajaa aluepäällikön tehtävissä ja toimii samalla työmailla projektitehtävissä. – Eläkeikä lähestyy, mutta katsotaan nyt, maltanko jäädä pois, Hakonen naurahtaa. Viafin Process Pipingin Jämsän alueyksikössä työskentelee lähes 50 ihmistä: noin 40 hitsaajaa ja asentajaa, kolme työnjohtajaa, kolme varastomiestä, aluepäällikkö ja kaksi toimistotyöntekijää. Lisäksi Jämsän henkilöstövahvuutta täydentää osa-aikainen ostaja. Toinen toimistotyöntekijöistä on vuonna 2013 taloon tullut Marja-Terttu Tyllilä . Työnkuva on monipuolinen: tarjouslaskentaa, taloushallinnon töitä sekä muita työmaiden toimintaan liittyviä tehtäviä. Tyllilä on viihtynyt Viafinillä erinomaisesti. Hän iloitsee siitä, että Jämsän yksikössä pystyy puhumaan kaikesta, oli juttukaverina sitten päällikkö tai joku muu. – Meidän työporukalla on tosi hyvä henkilökemia. Täällä ei pelata titteleillä, vaan kaikki hoitavat oman työnsä ja ovat tasavertaisia keskenään. – Tämä on tärkeää, koska pyöritämme kuitenkin suhteellisen pienellä porukalla isoa organisaatiota. Työilmapiiri on vienyt meitä pitkälle eteenpäin ja auttaa jaksamaan kiireen keskellä, Tyllilä sanoo. Kiire johtuu pitkälti siitä, että Jämsän yksikkö on kasvanut ja kehittynyt koko ajan ja sama vauhti jatkuu edelleen. Jämsä on suurin Viafin Process Pipingin seitsemästä alueyksiköstä. Tehdasputkistojen kunnossapitosopimuksia on useille tehtaille lähialueella ja myös projektiluontoisia töitä riittää aina Heinolasta Kuopioon ja Joensuuhun asti. – Menemme koko ajan tulevaisuutta kohti ja haemme lisää kasvua. Kilpailu tällä alalla on kovaa, joten paikalleen jämähtämällä ei pärjää, Tyllilä sanoo. Jämsän yksikön liikevaihto on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. – Tekijöitä tarvitaan ja erityisesti nuoria pitäisi saada lisää, koska asentajien ja hitsaajien keski-ikä on kasvanut rajusti, Hakonen kertoo. Hakonen kehottaa hakemaan rohkeasti Viafinille töihin, sukupuolesta riippumatta. Ei kannata pelästyä sitä, että ala on miesvaltainen. Meille voi hakea kuka tahansa töihin. Olemme myös kouluttaneet muutamia oppisopimuksella, sekin on yksi mahdollisuus. – En ole ikinä tuntenut oloani ulkopuoliseksi, vaikka ala ja työyhteisö on miesvaltainen. Täällä ei luokitella, Tyllilä täydentää.   Viafin Process Piping on teollisuuden kunnossapitoon ja putkistourakointiin erikoistunut yritys, joka toimii osana monialaista Viafin Service Oyj -konsernia. Viafin Process Piping kunnossapitää, huoltaa, valmistaa ja urakoi teollisuuden putkistot kohteen koosta riippumatta. Yrityksellä on pitkäaikainen kokemus laite- ja putkistoasennuksista sekä kunnossapidosta eri työkohteissa ympäri Suomea sekä muita Pohjoismaita. Erityisosaamiseen kuuluvat LNG- ja maakaasuputkistot. – Jämsässä alueyksikkö on perustettu vuonna 2009. – Yksikkö muutti uusiin toimitiloihin vuonna 2018: Pääskyläntie 27, 42100 Jämsä