Blogit

Saako pojalla olla nätit kynnet?

Saako pojalla olla nätit kynnet?
Nico Virtanen

Viime keväänä sain huikean idean, kun Suomea edusti Euroviisuissa Norma John melko synkällä edustusbiisillä. Suuren kannatukseni takia pukeuduin päästä varpaisiin pelkkiin mustiin vaatteisiin, mutta jotakin puuttui: kynnet. Ne olivat aivan tavalliset, näpräämisestä ja näpertämisestä kuluneet kynnet. Mietin, voisinko lakata ne mustaksi tai laittaa vain mustat hanskat käteen. Pitkän pohdiskelun jälkeen päädyin valitsemaan ensimmäisen vaihtoehdon, ja lähdin kouluun hieman peläten, sanoisivatko opettajat tai kaverit kynsistäni jotain negatiivista – eihän pojat yleensä kynsilakkaa käytä.

Pelkäsin itse kritiikkiä ihan turhaan, koska useat tutut kehuivat kynsiäni, mikä innosti minua kokeilemaan muitakin tyylejä ja värejä vielä tänä päivänäkin. Tosin vanhemmilta ihmisiltä on saattanut tulla mulkaisu tai pari, mutta ne eivät ole minua haitanneet. On minulla itsellänikin ollut ennakkoluuloja meikkiä käyttävistä miehistä ja drag queeneista, mutta olen pystynyt avartamaan maailmankuvaani ja kitkemään omia stereotypioitani tietyistä ihmisistä. Useat kauneusbloggaajat, niin mies-, nais-, kuin transpuolisetkin ovat muuttaneet maailmankuvaamme ymmärtäväisempään ja avoimempaan suuntaan, mikä on mielestäni loistavaa muuttuvassa maailmassamme. Ymmärrän toki myös vanhanaikaisetkin ajatukset esimerkiksi kosmetiikan käytöstä, mutta se ei oikeuta ihmisten joutuvan vainon, pelon ja vihan kohteeksi, sillä viha ruokkii vihaa.

Olen usein saanut kommentteja siitä, miltä näytän ja miten käyttäydyn. Vaikka koen olevani poika täällä suuressa Jämsän kaupungissa, yritetään minua välillä asettaa tiettyihin muotteihin ja periaatteisiin. Pirteys ja ekstrovertin piirteet muovaavat minusta automaattisesti homon, ja sirompi vartalo tekee minusta ”tyttömäisen” – mutta usein ihmiset saattavat unohtaa toisen sisäiset piirteet, kuten voimakkaan stressinhallinnan ja kyvyn kokea voimakasta empatiaa minkä tahansa vuoksi. Ei ole olemassa normia, millainen pojan, tytön, muun sukupuolen ja kaiken siltä väliltä tulisi olla eikä heitä saisi yhdistää tiettyihin ”muotteihin”. Myös vanhempien tulisi arvostaa sitä, mitä heidän lapsensa haluavat olla eikä pakottaa heitä omiin aatteisiinsa. Ja jos toiset vanhemmat alkavat nyrpistää nenäänsä, antaa heidän pysyä omassa arvossaan.

Ääripäitäkin löytyy. Lukijat ovat varmaankin viimeisien vuosien aikana huomanneet, että koulussa ei saisi enää puhua tytöistä ja pojista ja että useiden virkojen nimistä tulisi sukupuolineutraaleja. Itse koen tämän hieman tuskastuttavana, sillä olen itse elänyt sukupuoliroolien ympärillä pienenä, kun telkkarista tuli enemmän TYTÖILLE ja POJILLE erikseen suunnattuja lastenohjelmia ja lelumainoksia (minä silti niitä sukupuolirooleja rikoin, olin suuri Winx-fani ja piirtelin keijuja). Tässä tilanteessa muodostuu siis dilemma: uskaltaako puhua seksistisistä viroista (työmies, palomies) ilman tuomitsemisen pelkoa? Ymmärrän silti, miksi jotkut ihmiset kannattavat sukupuolineutraaliutta. ”Did you assume my gender?” (Oletitko sukupuoleni?) -kysymyksestä on muodostunut koominen lausahdus, vaikka jopa miljoonat transihmiset joutuvat vainon kohteeksi vain sen takia, että he rauhanomaisesti ilmaisevat itseään ja identiteettiään kuten haluavat.

Vaikka sukupuolijaottelusta ja sen vähentämisestä on jo puhuttu paljon viimeisten vuosien aikana, koin itse tarpeelliseksi kertoa omankin kantani asiaan. Jonkun mielestä mielipiteeni voi olla ainut oikea, toisen mielestä se voi olla suoraan hevon kuusesta ja kolmannen mielestä mielipiteeni ovat ympäripyöreitä ja vailla kunnon vastausta. Kunhan ei nyt vaan niin paljon ärsytä, että pitää Jämsästä häätää.

Ja kyllä, pojalla saa olla nätit kynnet.


Blogit

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt:

Sammio