Hallin metsästysseurassa päätettiin, että kun tehdään, tehdään kerralla kunnolla – Nyt 82 000 euron hanke on tuomassa seuralle tilat, jollaisia ei ihan jokaisella seuralla olekaan - Elämänmeno - Jämsän Seutu

Hallin metsästysseurassa päätettiin, että kun tehdään, tehdään kerralla kunnolla – Nyt 82 000 euron hanke on tuomassa seuralle tilat, jollaisia ei ihan jokaisella seuralla olekaan

Uusia tiloja voivat vuokrata käyttöönsä myös muut kuin seuran jäsenet.

Hallin metsästysseuran lihankäsittelytilojen laajennusosan pohjia valetaan torstaina. Mika Laukkanen on tyytyväinen siihen, millainen tilasta on valmistuessaan tulossa.

10.6. 8:30

Hallin metsästysseura on uudistamassa perinteikästä metsästyskämppäänsä.

Itse maja on saamassa asianmukaiset saniteettitilat, mikä helpottaa majan vuokrausta myös seuran ulkopuolisille esimerkiksi kokouskäyttöön.

Suurimman muutoksen ovat kuitenkin kokemassa erilliseen piharakennukseen sijoitetut lihankäsittelytilat, joiden saneeraus paloittelutilaksi aloitettiin jo viime vuoden puolella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos