Jämsän ja Jämsänkosken K-kauppiaat jakavat stipendejä oppilaille, jotka ovat tehneet oman osansa kiusaamisen ehkäisemiseksi: ”Haluamme olla mukana kannustamassa nuoria parempaan toimintaan”

Paikalliset kauppiaat kannustavat Jämsänjoen ja Jämsänkosken yhtenäiskoulujen yläkoululaisia entistä parempaan toimintaan.

K-Market Jämsä on toteuttanut kiusaamisvapaa vyöhyke -teemaa monien muiden K-marketien tavoin viime syksystä lähtien. Nyt paikallinen kauppias Emmi Korjansalo palkitsee kaksi ystävällistä ja koulun ilmapiiriä nostattavaa Jämsänjoen yhtenäiskoulun yläkoululaista 50 euron arvoisilla stipendeillä.

31.5. 13:00

Jämsän K-Market ja K-Market Vilja jakavat tänä keväänä Kiusaamisvapaa-stipendejä jämsäläisnuorille. Stipendit jaetaan oppilaille kevätjuhlien yhteydessä.

K-Marketin kauppias Emmi Korjansalo kertoo, että stipendeillä kannustetaan koululaisia, jotka ovat osoittaneet erinomaista kaveruutta ja käyttäytyneet ystävällisesti koulukavereitaan kohtaan.

”Kannustamme tällä teolla kaikkia tekemään oman osansa kiusaamisen ehkäisemiseksi.”

K-Market Jämsä jakaa kaksi stipendiä Jämsänjoen yhtenäiskoulun 7.–9.-luokkalaisille.

”Koulu tekee päätöksen stipendien saajista. Yleensä stipendejä jaetaan koulumenestyksestä, mutta mielestäni on tärkeää palkita myös niitä oppilaita, jotka tekevät paljon yhteisen ilmapiirin ja hyvinvoinnin eteen.”

K-Market Viljan kauppias Mika Lindeqvist kertoo, että heiltä lähtee jakoon stipendit Jämsänkosken yhtenäiskoulun kahdelle yläkouluikäiselle oppilaalle. Päätöksen stipendien saajista tekee koulu.

Kaupassa aina aikuinen, jolle voi kertoa kiusaamisesta

K-marketit ovat olleet kiusaamisvapaita vyöhykkeitä viime syksystä lähtien. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että marketissa on aina paikalla joku aikuinen, jonka puoleen voi akuutissa kiusaamistilanteessa kääntyä.

”Ajatuksena on, että kiusatuksi tullut lapsi tai nuori voi tulla tänne turvaan. Lasta ei jätetä yksin, vaan asiaan puututaan”, Korjansalo summaa.

Korjansalo kuitenkin kertoo, ettei K-Market Jämsässä ole onneksi tullut ilmi yhtään kiusaamistapausta.

”Nykyään kiusaaminen on jollain tavalla rajumpaa kuin silloin, kun olin itse nuori. Varsinkin, kun se on sosiaalisen median myötä niin helppoa. Haluamme olla mukana kannustamassa nuoria parempaan toimintaan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos