Uimahalli Koskikaraan pääsee nyt parhaimmillaan eurolla tai kolmella, joko pistäydyit pulikoimassa?

Yhden ja kolmen euron hintaisten lippujen avulla pyritään kasvattamaan hallin hiljaisten tuntien asiakasmääriä ja vähentämään samalla kotitalouksien energiankulutusta.

Uusi edullinen hinnoittelu on voimassa Koskikarassa huhtikuun loppuun.

5.12.2022 6:00

Uimahalli Koskikarassa astui joulukuun alussa voimaan uusi alennushinnoittelu, jolla pyritään kasvattamaan hiljaisten tuntien asiakasmääriä ja vähentämään samalla kotitalouksien energiankulutusta.

Uusi hinnoittelu on voimassa tiistaisin ja perjantaisin kello 6.30–12 sekä arki-iltoina, eli maanantaista perjantaihin kello 18.30–19.30. Uimahallin allasosasto sulkeutuu arkisin kello 20.30.

Alennustuntien aikaan aikuisten lipun hinta on kolme euroa. Yhdellä eurolla uimaan ja saunomaan pääsevät eläkeläiset, työttömät, vammaiset, invalidit, opiskelijat ja 5–17-vuotiaat lapset.

Hinnoittelu on voimassa huhtikuun loppuun saakka.

”Toivomme, että edulliset yksittäisliput houkuttelevat asiakkaita aiempaa enemmän ja useammin saunomaan uimahallille. Tällöin kotitalouksissa peseytymiseen ja saunomiseen kuluvaa energiaa on mahdollista vähentää”, sanoo vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki.

Uimahallin pihassa väliaikaisesti oleva telttasauna on ollut niin suosittu, että saunan lämmityskertoja on lisätty.

Saunomaan pääsee keskiviikkona 7. joulukuuta kello 14–17 ja perjantaina 9. joulukuuta. kello 15–18. Telttasaunan löylyihin pääsee normaalilla uimahallin sisäänpääsymaksulla.

Lähde: Jämsän kaupunki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos