11-vuotias Aura Salminen löysi maalaamisen koronavuosina: ”Korona ahdisti minua aluksi ja kuvailin, että sisälläni on mörköjä” – Nuoren taiteilijan ensimmäinen näyttely esillä Luontaispuodilla

Aura Salmisen grafiikkaa ja maalauksia on esillä Jokilaakson Luontaispuodin galleriassa Kahdet kasvot -näyttelyssä aina maaliskuun loppuun saakka.

Jämsänkoskelaisen Aura Salmisen taidenäyttely Kahdet kasvot on maaliskuun loppuun saakka esillä Luontaispuodin galleriassa. ”Haluan saada ihmiset näkemään ja kokemaan eri tavalla. Taiteessa ja muutenkin”, toteaa Jämsänkosken yhtenäiskoulun viidettä luokkaa käyvä taiteilija.

Jämsänkoskella asuva 11-vuotias Aura Salminen löysi maalaamisen ja kuvataiteet koronavuosien aikana.

”Korona ahdisti minua aluksi ja kuvailin, että sisälläni on mörköjä. Sain silloin äidiltäni idean ruveta maalaamaan niitä. Sitä, miltä ne näyttävät ja tuntuvat.”

Salminen ei ollut aiemmin juuri maalannut tai piirtänyt.

”Jo pienestä lähtien olen kuitenkin purkanut tunteita käsitöiden avulla. Maalaaminen helpotti ahdistusta, kun tavallaan konkretisoin ne möröt paperille.”

Mörköjen ja haamujen jälkeen pensselillä alkoi piirtyä muutakin.

”Minulle tuli intohimo kasvoihin. Aloin ensin piirtelemään niitä. Piirsin aluksi vihkoon, joka kulki aina mukanani. Siihen pystyin purkamaan tunteita.”

Kasvot siirtyivät vihoista erilaisille maalauspohjille pari vuotta sitten.

Ihmisten erilaiset olemukset kiehtovat

Kuvassa Salmisen linopainotekniikalla tehdyt teokset Prinsessa (kaksi vedosta) ja Poika sateessa (neljä vedosta).

Nykyään Salmisen tekemät kasvot ilmentävät ennen kaikkea tunnetiloja ja olemuksia.

”Teen niitä osittain niin kuin näen muut ihmisinä ja osittain, miten näen itseni. Uusia syntyy aina kokemusten ja tuntemusten mukaan.”

Sittemmin kuvataideharrastus on laajentunut. Salminen suorittaa lapsille tarkoitettuja kuvataiteen perusopintoja Jämsän työväenopistossa. Hän on miettinyt myös kuvataideseuraan liittymistä.

”Grafiikasta innostuin kuvataidekoulussa. Se tuntui heti jotenkin omalta.”

Salmisen ensimmäinen taidenäyttely Kahdet kasvot on esillä Luontaispuodin galleriassa maaliskuun loppuun saakka. Suurin osa näyttelyn töistä on linopainotekniikalla tehtyä grafiikkaa.

”On kiehtovaa, miten ihmisillä on erilaisia olemuksia ja monia erilaisia kasvoja riippuen siitä kuka katsoo”, Salminen sanoo.

Näyttelyn pystytys oli Salmisen mukaan jännittävä kokemus. Hänen mielestään Luontaispuodin galleria oli sopiva paikka ensimmäiselle taidenäyttelylle.

”Olen saanut näyttelystä hyvää palautetta. Se on ollut tosi mukavaa, koska ei töitäni ole koskaan aiemmin ollut missään esillä.”

Aura Salmisen Kahdet kasvot -näyttely esillä Luontaispuodin galleriassa 31. maaliskuuta saakka. Galleria on auki Luontaispuodin aukioloaikojen mukaan. Vapaa pääsy.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos