ILO-kielikahvila kerää hätäapua Ukrainaan – Ensimmäinen hyväntekeväisyystapahtuma järjestetään 20. huhtikuuta

Kerätyillä varoilla hankitaan ukrainaan kamiinoita.

Hätäapua Ukrainaan -hyväntekeväisyystilaisuudessa esiintyy Sira Moksi.

ILO-kielikahvila Jämsän monikulttuurillinen yhdistys järjestää Hätäapua Ukrainaan -hyväntekeväisyystilaisuuden torstaina 20. huhtikuuta Paunun koulun auditoriossa. Tilaisuus alkaa kello 18.

Tilaisuudessa esiintyy jämsäläistaiteilija Sira Moksi, joka laulaa ja lausuu runoja. Esillä on myös hänen piirustuksiaan. Tilaisuudessa näytetään dokumenttielokuva Mariupolista. Tarjolla on runsas kansainvälinen kahvipöytä, jonka tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen.

ILO-kielikahvilan Tamara Paavilainen kertoo, että hyväntekeväisyystapahtumia on tulossa lisää tulevien kolmen kuukauden aikana, kun yhdistyksen keräyslupa on voimassa.

”Toivottavasti saamme kasaan mahdollisimman paljon varoja. Niillä hankitaan ja toimitetaan Ukrainaan kamiinoita. Jos rahaa jää, käytetään loput varat Venäjälle kaapattuja lapsia takaisin Ukrainaan palauttavan avustusjärjestön toiminnan tukemiseen.”

Yhdistyksen tavoitteena on kerätä varat vähintään 20 kamiinan hankkimiseen. Yksi kamiina maksaa noin 150 euroa.

Lisätietoja keräykseen osallistumisesta löytyy ILO-kielikahvilan Facebook-sivuilta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos