Himoksen pääsiäinen sujui aurinkoisessa säässä. Rinteille kirjattiin torstaista maanantaihin reilut 12 000 laskettelupäivää. Se on noin 40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna ja noin 25 prosenttia enemmän viiden edellisen kauden pääsiäisvieraiden keskiarvoon verrattuna. Hissinousuja kirjattiin torstaista maanantaihin lähes 220 000 kappaletta.
”Pääsiäisen ajankohdalla on suuri merkitys kävijämääriin, ajankohdan vaihdellessa maalis-huhtikuun vaihteesta aina vapunalusviikonloppuun. Viimeksi pääsiäisen luvut ovat olleet kovemmat kaudella 2017–2018, jolloin laskettelupäiviä oli vastaavana ajankohtana muutama tuhat enemmän. Pääsiäisen ajankohta oli tuolloin maalis-huhtikuun vaiheessa”, Himos-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Elsi Ojala kertoo yhtiön tiedotteessa.
Pääsiäisriehassa oli tunnelma korkealla.
Pääsiäisen aikaan Himoksella järjestettiin monipuolista rinneohjelmaa koko perheelle. Pitkäperjantai vierähti muun muassa pääsiäisriehan ja naamiaiskisan merkeissä. Lauantain vetonaulana toimi pohjoisrinteiden snowparkissa järjestetyt sessarit ja HimosBistrossa esiintynyt Tommi Läntinen Duo. Sunnuntain pujottelukisoihin osallistui kaikkiaan yli 100 laskijaa.
Länsirinteet ja Lumila suljettiin tältä kaudelta maanantaina 10. huhtikuuta. Himoksen laskettelukausi jatkuu pääsiäisen jälkeen vielä pohjois- ja luoteisrinteillä päivittäin sunnuntaihin 16. huhtikuuta saakka. Rinteet ovat tämän jälkeen avoinna vielä kaksi viikonloppua, perjantaista sunnuntaihin 21.–23. huhtikuuta ja lauantaista sunnuntaihin 29.–30. huhtikuuta.
Alppihiihtoseura Himoski järjestää pohjoisrinteillä perinteikkään Himos-Leitner -alppihiihtokilpailun 22.–23. huhtikuuta. Himoksen 39. laskettelukausi päättyy vapunaattona 30.4. järjestettävään Vappuriehaan.
Tommi Läntinen Duo keräsi lauantaina Bistron terassin täyteen.
Lähde: Himos-Yhtiöt Oy