Jämsän pääkirjasto avattiin kesäkuussa 2022 uudistetuin aukioloajoin. Henkilökunnan palveluajan lisäksi otettiin käyttöön omatoimiaika, joka päivä kello 7–21.
Jämsän kaupunki teki asiakkaille ja henkilökunnalle ensimmäisen vuoden aikana kyselyn aukioloaikojen toimivuudesta ja niihin kohdistuvista toiveista. Julkisin varoin ylläpidetyn kirjaston aukioloajan tulee resurssien asettamissa rajoissa palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin.
Kysely toteutettiin verkkokyselynä ja paperilomakkeilla. Vastaajia oli 72. Palveluaikoihin oltiin hyvin tyytyväisiä. Niitä piti hyvinä tai erittäin hyvinä 94,4 prosenttia vastaajista. Myös omatoimiajoista näkemys oli samanlainen.
Kommenteissa aukioloaikoja kiiteltiin: ”Kyllä näillä aukioloajoilla jokainen pääsee käymään kirjastossa!”
Yksittäiset vastaajat toivoivat joitakin tarkennuksia aikoihin, esimerkiksi omatoimiaikaa toivottiin alkavaksi jo kuudelta ja palveluaikaa myös perjantaina seitsemään saakka.
Kyselyn jälkeen kirjaston omatoimiaikaa on jouduttu toistaiseksi vähentämään järjestyshäiriöiden ja ilkivallan takia. Arki-iltojen omatoimiaika on poistettu ja viikonloppuina se päättyy kello 17. Kirjastolla seurataan muutosten vaikutuksia ja aikoja arvioidaan mahdollisuuksien mukaan myöhemmin uudelleen.
Lähde: Jämsän kaupunki.