Tällä kuluneella viikolla vietämme Kansallista veteraanipäivää. Näiltäkin seuduilta lähti aikoinaan nuoria miehiä sotaan. Lähtiessä ei tiedetty tarkalleen minne mennään. Lähtijöitä oli saattelemassa tyttöystäviä, vaimoja lapsineen, vanhempia ja ystäviä. Lähtijät toivottivat: ”tulkaa takaisin”. Lähtijät jäivät kaipaamaan kotiväkeä. Kotiväki kaipasi lähtijöitä.
Sotavuodet olivat raskaita niin sotimaan lähteville kuin kotiväelle. Kotona peltotyöt oli tehtävä, koti ja karja hoidettava. Perheissä saattoi olla pieniä lapsia tai vanhuksia hoidettavana. Kotona ikävöitiin rintamalle lähteneitä isiä ja poikia ja rintamalla kotiin jääneitä.
Ikävä ei ole vain tunne, vaan tila, joka synnyttää tunteita. Jos olet joutunut odottamaan tai kaipaamaan jotakin kovin kauan, voit pitkästyä, sitten hermostua ja saatat lopulta vihastua. Vaikka olisit kuinka rautahermoinen, turhaudut jos oletettu määräaika umpeutuu mitään tapahtumatta.
Kristityt pitävät Vanhan testamentin patriarkkoja Abrahamia, Iisakia ja Jaakobia kantaisinään, uskon esikuvina. Heissä oli aimo annos jumaluusoppia. Heprealaiskirjeen kirjoittaja totesi heistä: ”Uskovina nämä kaikki kuolivat. Siitä, mikä oli heille luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä (Hepr 11:13).”
Veteraaniemme ansiosta me saimme vapaan isänmaan. Kiitämme, arvostamme ja muistamme sitä tänä päivänä erityisen paljon. Me kristityt ikävöimme myös ”taivaallista isänmaata (Hepr 13:16)”.
Siunatkoon meitä kaikkivaltias, armollinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki!
Kuoreveden alueen pappi