Diabetesliitto antoi Jämsän Seudun Diabetesyhdistykselle tunnustuspalkinnon aktiivisesta toiminnasta. Liitto perusteli palkintoa muun muassa sillä, että Jämsän paikallisyhdistys on toimialueellaan erilaisten tapahtumien kautta näkyvä yhdistys. Yhdistys on muistanut jäseniään myös silloin, kun yhteiset kokoontumiset eivät ole olleet mahdollisia.
Jämsän Seudun Diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Minna Lahtinen kertoo, että yhdistyksen saama tunnustus tuntuu tietysti hienolta.
”On hienoa, että tekemämme työ saa tällaista huomiota.”
Koronapandemian aikana yhdistys jakoi jäsenilleen kasvomaskipaketteja. Kun tapaamiset eivät olleet mahdollisia, järjestettiin jäsenille mahdollisuus käydä omatoimisesti kahvilla paikallisissa yrityksissä muun muassa joulukahvien merkeissä.
”Pyrimme pitämään toimintaa yllä myös korona-aikana. Kevätkokoukseen pääsi myös etäyhteyksin.”
Jämsän Seudun Diabetesyhdistys juhlistaa saamaansa tunnustusta lauantaina 6. toukokuuta kakkukahvien merkeissä Jämsän Äijän aukiolla. Kakkua on tarjolla sadalle ensimmäiselle. Tarjoilu alkaa kello 10.
Jämsässä noin 2000 diabeetikkoa
Nyt pandemian helpotettua toimintaa on voitu taas jatkaa tuttuun tyyliin. Yhdistyksessä on tällä hetkellä noin 290 jäsentä. Viime vuonna uusia jäseniä tuli yhdistyksen riveihin 32 henkilön verran.
”Jäsenmäärä on ollut nousujohteinen. Tietysti joka vuosi jäseniä jää myös pois yhdistyksestä”, yhdistyksen rahastonhoitaja Virpi Raivonen toteaa.
Diabeetikoiden määrään nähden jäseniä voisi olla enemmänkin. Lahtinen kertoo, että valtakunnallisen tilaston mukaan Jämsässä 1-tyypin diabetesta sairasti viime vuonna yhteensä 139 henkilöä ja 2-tyypin diabetesta 1860 henkilöä.
Syy tyypin 2 diabeteksen yleistymiseen on Raivosen mukaan riskitekijöissä, jotka altistavat diabetekselle. Niitä ovat ylipaino, etenkin vyötärölihavuus, metabolinen oireyhtymä, perintötekijät, raskausdiabetes, joskus todettu edes lievästi kohonnut verensokeri, kohonnut verenpaine, sydänsairaus tai verenkiertosairaus, kuten sepelvaltimotauti, aivohalvaus tai alaraajojen valtimoita ahtauttava sairaus.
Osa sairastaa pitkään tietämättään. Osalla on niin vahva geeniperimä, että sairaus voi puhjeta vaikka eläisi kuinka terveellisesti.
”Tyypin 1 diabetes on insuliinin puutossairaus, ja se voi olla myös periytyvää, mutta ei johdu elintavoista eikä sitä voi ehkäistä”, työuransa terveydenhoitajana diabeteksen parissa tehnyt Raivonen toteaa.
Mikä?
Diabetes
Diabetes on yhteisnimi joukolle sairauksille, joita yhdistää liian korkea verensokeri. 1-tyypin ja 2-tyypin diabetekset ovat yleisimpiä, mutta erilaisia diabeteksia voidaan määritellä jopa useita kymmeniä.
Tyypin 1 diabetes: syynä insuliinia tuottavien beetasolujen tuhoutuminen sisäsyntyisen tulehduksen eli autoimmuunitulehduksen seurauksena.
Tyypin 2 diabetes: syynä insuliinin vaikutuksen heikentyminen (insuliiniresistenssi) tai insuliininerityksen häiriintyminen tai molemmat.
Raskausdiabetes: syynä hormonimuutosten aiheuttama insuliinin lisääntynyt tarve
Muista syistä johtuva diabetes: syynä esimerkiksi haimatulehdus, hormonitoiminnan häiriö, haiman leikkaus tai Suomessa harvinainen hemokromatoosi eli raudanvarastoitumistauti.
LADA (Latent Autoimmune Diabetes in Adults): aikuisiällä alkava, hitaasti kehittyvä tyypin 1 diabeteksen alamuoto.
MODY (Maturity Onset Diabetes of the Young): on yleensä 20–30-vuotiaana tai nuorempana alkava ja voimakkaasti perinnöllinen diabetes, joka johtuu haiman puutteellisesta insuliininerityksestä.
Lahtinen sai diagnoosin lapsena
Yhdistyksen puheenjohtajalla Minna Lahtisella diagnosoitiin 1-tyypin diabetes, kun hän oli 12-vuotias.
”Äitini oli valveutunut, sillä olin kotona valitellut, että minua janottaa ja pissittää koko ajan. Hän kehotti minua menemään terveydenhoitajan luokse. Sen käynnin seurauksena vietinkin joulun sairaalassa. Sairaus todettiin melko varhaisessa vaiheessa, joten en ollut ehtinyt mennä huonoon kuntoon.”
Sairastuminen oli Lahtisen mukaan shokki. Koulussa hänen piti syödä ylimääräisiä välipaloja pitääkseen verensokerin tasaisena. Lahtinen pisti insuliinipistokset alusta lähtien itse.
”Varmasti minua pelotti alussa. Minua ei kuitenkaan koskaan kiusattu diabeteksen vuoksi. Luokallani oli myös yksi poika, jolla oli ollut jo pidempään 1-tyypin diabetes.”
Lahtinen lähti vanhempiensa kanssa myös diabetesyhdistyksen toimintaan mukaan jo heti nuorena.
Jämsän Seudun Diabetesyhdistyksessä pyritään järjestämään lapsiperheille ohjelmaa ja vertaistukea. Yhdistyksen tiedossa on, että Jämsässä on tällä hetkellä ainakin kuusi alle 15-vuotiasta diabeetikkoa.
”Haluaisimme pystyä yhdistämään lapsiperheet, joissa on diabetesta, koska vertaistuki niin lapsille kuin vanhemmillekin on arvokasta. Tarjoammekin yhdistyksen diabeetikkolapsiperheille kesäkuussa mahdollisuuden osallistua Diabetesliiton järjestämään Perheiden päivä -tapahtumaan Särkänniemessä”, Lahtinen toteaa.
Paljon toimintaa ja yhteisiä tapahtumia
Yhdistys tarjoaa kaikenikäisille jäsenilleen tietoa, vertaistukea ja virkistäytymistä. Diabetekseen sairastunut tarvitseekin monenlaista tietoa, sillä diabeetikko on tavallista alttiimpi monille sairauksille. Monet tapahtumat ja tilaisuudet ovat avoimia myös yhdistyksen ulkopuolisille henkilöille.
”Järjestämme erilaisia luentoja diabeetikkoja koskettavien aiheiden tiimoilta. Esimerkiksi syksyllä tulossa on Diabetesliiton ravitsemusterapeutin pitämä etäluento ruokavaliosta”, Raivonen kertoo.
Sen lisäksi yhdistys järjestää aktiivisesti yhteistä tekemistä jäsenistölleen niin kulttuurin kuin ulkoilunkin parissa. Tänä vuonna luvassa on muun muassa ulkoilua Sorvajärven laavulla, kesäteatterimatka Tampereelle ja pikkujoulut. Yhdistys viettää kerhoiltoja joka kuukauden viimeisenä maanantaina Jameksen tiloissa kello 18 alkaen. Yhteisille torstaikävelyille kokoonnutaan torstaisin kello 15 Jämsän Äijän aukiolla.
”Illoissa on erilaista ohjelmaa luennoista yhteiseen pelailuun ja oleskeluun. Kuuntelemme mielellämme jäsenten toiveita kaiken järjestämämme ohjelman suhteen”, Lahtinen kertoo.
Yhdistyksen tavoitteena on, että toimintaan olisi mahdollisimman helppoa lähteä mukaan.
”Monet tapahtumat ja tilaisuudet ovat avoimia myös muille kuin jäsenille. Kenenkään ei tarvitse yhdistykseen liittyessä pelätä, että joutuisi heti johonkin tehtäviin yhdistyksen sisällä. Meillä on tosi hyvät jäsenedut, että jo niiden takia kannattaa liittyä yhdistykseen”, Lahtinen kertoo.