Femmineo-kuoro konsertoi Koskenpäällä – Luvassa teoksia säveltäjinä aliedustetuilta ryhmiltä

Femmineo-kuoro konsertoi Koskenpään seurakuntatalolla helatorstaina kello 17.

Femmineo on vuonna 1996 perustettu jämsäläinen diskanttikuoro. Sen ohjelmistoon kuuluu sekä perinteistä että modernia kuoromusiikkia, jota se myös mielellään kantaesittää.

Jämsäläinen diskanttikuoro Femmineo konsertoi helatorstaina 18. toukokuuta kello 17 Koskenpään seurakuntatalolla.

Viime kesänä kuoro esiintyi Kuhmoisissa Puukkoisten kylätalolla ja sai niin positiivista palautetta, että tänä keväänä kuorolaiset päättivät jalkautua Koskenpäälle.

Kevätkonsertissa Femmineo keskittyy muiden kuin perinteisten miessäveltäjien teoksiin.

Ajatus konsertista alkoi itää jo keväällä 2020 J. Morgan Sotejeff-Wilsonin hakiessa Femmineon kuoronjohtajaksi. Silloin Musiikkitalon naistenpäivän konsertti nosti tietoisuuteen suomalaisen musiikkikentän epätasaisen sukupuolijakauman, ja se jäi hänen mieleensä pyörimään. Suomen säveltäjien yhdistyksen jäsenistä 13 prosenttia on naisia, ja Teoston säveltäjäasiakkaista 20 prosenttia on naisia tai muunsukupuolisia. Siis vaikka musiikinharrastajista reilusti yli puolet on tyttöjä, naisia ja muunsukupuolisia, säveltäjinä he ovat täysin aliedustettuja.

”Joku voi sanoa, että mitäs eivät sävellä, mutta kyse on siitä, mihin kannustetaan, ketä tuetaan, mitkä asenteet musiikkialalla vallitsevat. Kuka päättää, mitä musiikkia julkaistaan ja mikä on ”hyvää” kuoromusiikkia”, hän pohtii Femmineo-kuoron tiedotteessa.

Kuorolaisten mukaan Femmineon nuottiarkistoista ei onneksi ole tarvinnut hakemalla hakea muiden kuin miesten säveltämää musiikkia – sekä entinen kuoronjohtaja Liisa Matveinen että nykyinen kuorojohtaja säveltävät itse – ja uutta mielenkiintoista ohjelmistoa sen kylkeen löytyi helposti. Konsertissa kuultavien sävellysten joukosta löytyy myös paikallisväriä, sillä säveltäjä Tellu Turkka on syntyisin Koskenpäältä.

”Haluamme tällä konsertilla antaa tilaa sille väkevälle, koskettavalle, kauniille ja ravistelevallekin musiikille, jota naiset ja muunsukupuoliset suurella ammattitaidolla säveltävät. Uskomme, että konsertti koskettaa kuulijoita sukupuoleen katsomatta, sillä laulujemme teemat, kuten nälkä, jano, ilo, suru, väsymys ja rakkaus sekä sävelkieli ovat meille kaikille yhteisiä.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos