Ateriapalvelun työntekijällä on todettu koronatartunta Jämsässä - Koronavirus - Jämsän Seutu

Ateriapalvelun työntekijällä on todettu koronatartunta Jämsässä – oli töissä jouluaattona

Työntekijä on Jämsän kaupungin lähettämän tiedotteen mukaan käyttänyt maskia.

Jämsän ateriapalvelussa todettiin koronatartunta. Tämä kuva ruokapalvelukeskuksesta on otettu Jämsässä vuonna 2017.

26.12.2021 11:29

Jämsän ateriapalveluissa yhdellä työntekijällä on todettu koronavirustartunta, Jämsän kaupunki tiedotti sunnuntaina. Työntekijä on ollut töissä jouluaattona 24. joulukuuta. Hän on käyttänyt työssään koko ajan kasvomaskia.

Kaupunki kertoo, että työntekijä on ollut omaehtoisessa karanteenissa joulupäivästä 25. joulukuuta alkaen, eikä jatkotartuntoja ole todettu. Muulle henkilökunnalle on tiedotettu asiasta. Oireisten tulee hakeutua herkästi koronatestiin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos