Koronan tehosterokotukset ja influenssarokotukset joulukuulla ajanvarauksella

Aikoja voi varata Jämsän liikuntahallin rokotuspisteelle ja sivuterveysasemille.

Jämsän liikuntahallin rokotuspisteellä voi käydä joulukuun aikana rokotettavana ajanvarauksella seitsemänä eri päivänä, eli perjantaina 2. joulukuuta, keskiviikkona 7. joulukuuta, perjantaina 9. joulukuuta, tiistaina 13. joulukuuta, keskiviikkona 14. joulukuuta, keskiviikkona 21. joulukuuta ja keskiviikkona 28. joulukuuta.

Tämän jälkeen rokotuspiste sulkeutuu. 1. tammikuuta alkaen rokotuksia annetaan ajanvarauksella terveysasemilla.

Korona- ja influenssarokotuksia annetaan ajanvarauksella myös sivuterveysasemilla. Kuorevedellä aikoja voi varata keskiviikolle 7. joulukuuta, Koskenpäällä torstaille 8. joulukuuta ja Länkipohjaan torstaille 15. joulukuuta.

Terve aikuinen ei tarvitse tehosterokotusta

Koronarokotusten tehosteiden tarjoamista ei laajenneta Pirkanmaalla. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin rokotuskoordinaatioryhmä on päättänyt noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n antamia koronarokotussuosituksia.

THL suosittelee tällä hetkellä syystalven koronatehosterokotteita 65 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville. Heillä on suurin vakavan koronataudin riski.

Jo aiemmin THL on suositellut kaikille 60 vuotta täyttäneille neljättä rokotusta.

THL ei suosittele tehosterokotusta terveille aikuisille, koska heillä suoja vakavaa tautia kohtaan on edelleen hyvä. Uusista omikronräätälöidyistä rokotteista ei odoteta olevan heille merkittävää lisähyötyä vakavan taudin ehkäisyssä.

THL:n taulukko koronarokoteannoksista löytyy täältä.

Korona- ja influenssarokotteista voi lukea tarkemmin täältä.

Fakta

Ajanvaraus ja rokotuspiste

Sähköinen koronarokotusten ajanvaraus löytyy tästä linkistä.

Rokotusneuvonta ja -ajanvaraus puhelimitse:

  • Jämsä ja Koskenpää p. 040 7560 744 (arkisin klo 12–15)

  • Kuorevesi ja Länkipohja p. 040 8461 218 (ma–to klo 12–15, pe klo 12–14)

Jämsän liikuntahallin rokotuspiste, Keskuskatu 16, avoinna joulukuussa 1–2 päivänä viikossa klo 8.30–15.30, keskiviikkoisin klo 16.30 saakka. Rokotukset vain ajanvarauksella.

Lähde: Jämsän Terveys.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos